21. elokuuta 2017

Meikki uudella korealaisella glitterluomivärillä


Hehkutin teille viime viikolla uusia koreasta tilaamiani glitterisiä, voidemaisia luomivärejä. Oon todella innoissani testaillut noita ja halusin viikonloppuna myös pitkästä aikaa kuvata meikkiä teillekin :) Meikin sävyt ovat tietyllä tavalla syksyiset, mutta tasapainotin sitä tuomalla huuliin raikkautta huulikiillon muodossa. Meikistä tuli todella kiva ja mielestäni juurikin raikas! Olen viime aikoina muutenkin käyttänyt enemmän huulikiiltoja, kuin punia, sillä ne on niin ihanan huolettomia :) Kuvissa on näkyvissä myös uusi hiusvärini, sillä oon päättänyt pikkuhiljaa siirtyä omaa vaaleaa väriäni kohti. Kävin kampaajalla noin puolentoista vuoden tauon jälkeen ja oli se kyllä kiva olla taas pitkästä aikaa hemmoteltavana :)


Meikin pääosassa on ihana The SAEM Eco Soul Glam Eyes -luomiväri sävyssä Orange Parrot. Sävy imartelee mielestäni ruskeita silmiä kivasti, joten luomiväri oli nappiostos :) Meikki on hyvin simppeli eli luomen sisänurkkaan on tuotu valoa, pääosassa on liikkuvalla luomella oleva oranssi sävy ja ulkonurkkaa on tummennettu ruskeilla ja mustilla luomiväreillä. Kruunasin ilmeen tekoripsillä, sillä omat ripseni on jostain syystä tällä hetkellä heikonlaisessa kunnossa :(


Pohjameikki:
Lumene Nordic Chic Mattifying & Pore Smoothing Primer
L'Oréal Paris Infallible 24h Matte -meikkivoide sävyssä 24 Golden Beige
Maybelline Fit Me -peitevoide sävyssä 15
Lumene Nordic Chic Sheer Finish -irtopuuteri
Benefit Hoola -aurinkopuuteri
Milani Luminoso -poskipuna
TheBalm Mary-Lou Manizer -highlighter

Silmät, kulmat & huulet:
NYX Professional Makeup Micro Brow Pencil -kulmakynä sävyssä Brunette
NYX Professional Makeup Tinted Brow Mascara sävyssä Brunette
Morphe 35O -paletista persikkainen häivytyssävy sekä lämpimiä ruskeita sävyjä
The SAEM Eco Soul Glam Eyes -luomiväri sävyssä Orange Parrot
TheBalm Nude 'tude -paletin musta sävy Serious
TheBalm Mary-Lou Manizer -highlighter silmän sisänurkissa
NYX Professional Makeup Vinyl Liquid Liner (matta)
Maybelline Lash Sensational -ripsiväri
Ardell Demi Wispies -irtoripset sekä Duo-ripsiliima
Oh Yeahh! Melon -sävyttävä huulivoide
Clarins Instant Light Natural Lip Perfector -huulikiilto oranssissa sävyssä nro 11



Mitä pidät meikistä? Mitkä ovat sun lempisävyt meikissä juuri nyt? :)

4 kommenttia :

  1. Voi, miten kaunis ja luonnollinen meikki. Meikkipohja on tosi kuulakas ja luomivärin sävy todella viehättävä<3
    Olen eniten käyttänyt vihreätä, sinistä ja burgundinpunaista luomiväriä:) Sininen on mun ykkössuosikkiväri:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sari <3 Sininen ja vihreä ovat molemmat mun mukavuusalueen ulkopuolella, vaikka kummatkin sopisi hyvin mun ruskeisiin silmiin :D

      Poista
  2. Upea meikki ja voidemainen luomiväri näyttää vaan niin tehokkaalta silmissä verrattuna normeihin. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi <3

Blog Design by Get Polished | Copyright Divine 2017