8. marraskuuta 2017

Suosittu COSRX Low pH Gel Cleanser ja pH:n merkitys ihonhoidossa







*Sisältää mainoslinkkejä

Aloin hoitamaan ihoani jo hyvissä ajoin ala-asteella, kun siihen alkoi ilmestyä epäpuhtauksia ja näppyjä. Ensimmäisiä hoitotuotteitani oli kuuluisa Clearasil tai vastaavat ihon nahkean puhtaaksi pesevät puhdistustuotteet, jotka poistivat sen pinnalta kaiken luonnollisen öljyn. En ole sittemmin perehtynyt Clearasil-tuotteisiin, mutta silloin niiden koostumukset olivat todella alkoholipitoisia ja vahvoja. En siis yhtään ihmettele, että näpyt eivät hävinneet mihinkään, vaan uusia ilmestyi edellisten hävitessä. Ymmärsin oikeastaan vasta lähemmäs parikymppisenä, kuinka rasvoittuvaa ihotyyppiäni tulisi hoitaa oikein ja sittemmin olen huomannut, kuinka väärin olen ihoani hoitanut. Olen myös sittemmin oppinut, että rasvoittuva ihoni on samalla kuiva ja se kaipaa kosteutusta. Olen suosinut jo muutaman vuoden ajan kaksoispuhdistusta ja jättänyt sen myötä oikeastaan kokonaan pois ennen rakastamani vaahtoavat putsarit ja ottanut tilalle voidemaisia tuotteita. Suosikkini oli pitkään Neutrogena Pink Grapefruit, mutta nyt olen tainnut löytää uuden suosikin! Uusin kokeiluni on eleveniltä tilaamani COSRX Low pH Good Morning Gel Cleanser*, joka on todella kehuttu ja varmasti yksi aasian myydyimmistä puhdistustuotteista. Suuren suosionsa se on varmasti saanut alhaisen, ihoa tasapainottavan pH-arvonsa vuoksi. Viime aikoina pH-arvosta on puhuttu paljon kosmetiikan yhteydessä, joten ajattelin sivuta myös sitä tässä samalla :)

Iho on lievästi hapan (ph-arvo noin 4-6) ja sen pinnalla on suojaava "happovaippa" eli hydrolipidikalvo, joka mudostuu mm. talista ja hiestä. Happovaippa on yksi elimistön ensimmäisiä puolustautumiskeinoja bakteereja vastaan, mutta sen tehtävänä on myös estää ihon kosteutta haihtumasta. Jos ihoa puhdistaa liian voimakkailla tuotteilla tai esimerkiksi saippualla, joka on todella emäksistä (pH-arvo noin 9), se häiritsee ihon happovaippaa. Happovaipan häiriintyminen lisää pahimmassa tapauksessa bakteerien pääsyä ihoon ja haihduttaa siitä liikaa kosteutta, jolloin se kuivuu. Jos siis tuntuu siltä, että ihoa kiristelee pesun jäljiltä, syy saattaa hyvinkin olla liian voimakas pesu tai liian emäksinen tuote. Monet tekevätkin sen virheen, että pesevät ihon voimakkaalla tuotteella ja sen jälkeen kuorruttavat sen paksulla voiteella. Tästä syystä kuvioihin astuvatkin COSRX:n kaltaiset, ihon pH-tasoon optimoidut tuotteet :)


Hinta: Noin 13,80€/150ml. COSRX-tuotteita myyvät suomalaiset verkkokaupat eleven.fi* ja bearel.fi*
Tuotelupaus: "Tuotteen kevyesti hapan koostumus on iholle optimaalinen ja jättää sen kosteutetuksi koko päiväksi. Samalla se luo esimerkiksi AHA- ja BHA-happoja sisältäville hoitotuotteille optimaalisen toimintaympäristön." Nimestään huolimatta sopii kasvojen pesuun sekä iltaisin että aamuisin.
Raaka-aineet:  Monet aasialaiset puhdistustuotteet pohjautuvat emäksiseen kaliumhydroksidiin (Potassium Hydroxide), joka on mm. perinteisen saippuan raaka-aine. Sorruin itsekin aluksi tilaamaan kokeiluun juuri tällaisia saippuaisia putsareita, mutta olen sittemmin oppinut tarkistamaan tuotteiden INCI-listat huolellisemmin välttyäkseni kiristävän tunteen jättäviltä putsareilta ;) COSRX Low pH Good Morning Gel -puhdistustuotteen pesevinä aineina toimivat hellävaraiset kokamidopropyylibetaiini (Cocamidopropyl Betaine) ja natriumlauroyylimetyyli-isetionaatti (Sodium Lauroyl Mehytl Isethionate). Sen lisäksi tuotteessa on myös useita erilaisia kasviuutteita, teepuuöjyä ja salisyylihappoa (Betaine Salicylate). Tuote on hajusteeton (mutta ei tuoksuton).

Ingredients
Water, Cocamidopropyl Betaine,Sodium Lauroyl Methyl Isethionate, Polysorbate 20, Styrax Japonicus Branch/Fruit/Leaf Extract, Butylene Glycol, Saccharomyces Ferment, Cryptomeria Japonica Leaf Extract, Nelumbo Nucifera Leaf Extract, Pinus Palustris Leaf Extract, Ulmus Davidiana Root Extract, Oenothera Biennis (Evening Primrose) Flower Extract, Pueraria Lobata Root Extract, Melaleuca Alternifolia (Tea Tree) Leaf Oil, Allantoin, Caprylyl Glycol, Ethylhexylglycerin, Betaine Salicylate, Citric Acid, Ethyl Hexanediol, 1,2-Hexanediol, Trisodium Ethylenediamine Disuccinate, Sodium Benzoate, Disodium EDTA


Käyttökokemus: Tuote on pakattu kätevään tuubiin, jonka ulkomuoto ei ehkä ole se kaikista esteettisin, mutta annettakoot se hänelle anteeksi ;) Tuotteessa tuoksuu aika voimakkaasti sen sisältämä teepuuöljy, joka tuoksuu ainakin omaan nenääni kivan raikkaalta. Koostumukseltaan tuote on ohuehkoa geeliä, joka levittyy kasvoille vaivatta ja vaahtoutuu aavistuksen joutuessaan veden kanssa kosketuksiin. Käytän tuotetta iltaisin öljymäisen tuotteen jälkeen ja aamuisin ainoana puhditustuotteena. Iho jää puhdistuksen jäljiltä puhtaan ja pehmeän tuntuiseksi, mutta ei tippaakaan narisevan tai kiristävän tuntuiseksi. Se täyttääkin mielestäni kaikki lupaamansa ominaisuudet, sillä se raikastaa, pehmittää ja rauhoittaa ihoa ilman kiristelevää tunnetta. Tästä tuli lähes heti suosikkini! Tulen varmasti vielä ostamaan tuotetta lisää, vaikka tunnen itseni myös sen verran hyvin, etten voi millään olla silti kokeilematta muita tuotteita ;) Tämä ei suinkaan ole markkinoiden ainoa hellävarainen, pH-tasapainotettu tuote ja löytyy niitä myös ihan kivijalkakaupoista. Harmillisesti yleensä pH-arvoja ei vain ole kirjattu tuotteisiin.


COSRX Low pH Good Morning Gel Cleanser 150ml

+ Saa suomalaisista verkkokaupoista
+ Edullinen (vain reilun kympin)
+ Pieni määrä riittää kerralla
+ Raikas, teepuuöjyn tuoksu
+ Jättää ihon puhtaan, pehmeän ja raikkaan tuntuiseksi, mutta ei yhtään kiristeleväksi

En oikeasti keksi tuotteesta mitään negatiivisia puolia :D Toki pakkaus voisi olla nätimpi, mutta muuten minulla ei ole mitään pahaa sanottavaa siitä. Plussaksi sen lisäksi mainittakoon myös se, että tämä tuntuu olevan tuote, joka sopii lähes kaikille ihotyypeille. Oli ihosi sitten kuiva tai rasvoittuva, voin suositella kokeilemaan tätä :)

Onko putsari tuttu sinulle? Kiinnitätkö huomiota käyttämiesi tuotteiden pH-arvoon? :)

6 kommenttia :

  1. PH-arvot on mulle ihan hepreaa;) Clearasilin peitepuikko oli aikoinaan (vuosikymmeniä sitten) mun ensimmäinen "meikkivoide", heh. Tuli vedeltyä sillä vähän enemmänkin kuin finnejä peittoon;)
    On se hyvä, että epäpuhtauksille on näin hyviä tuotteita nykyään:)

    VastaaPoista
  2. On tehnyt mieli kokeilla tuota kun hintakaan ei ole paha, mutta myönnän että pakkauksen tylsähkö ulkoasu on pitänyt hieman loitolla... 😅😁

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jooh eihän toi tosiaan mikään kylppärin upein purnukka ole... 😅 Onneksi sisällön loistavuus korvaa sen 😉

      Poista
  3. Mulla on tämä, tykkään mutta vielä enemmän olen tykästynyt Garnierin meikinpostogeeliin, http://www.garnier.fi/face-care/beauty/garnier-brands/pure-active/pureactive-2in1-purifying-meikinpoistogeeli. Oikein yllätyin, kuinka hellävaraiselta se on tuntunut, käytän sitä puhdistusöljyn jälkeen ja ihon tukkeutumat ovatkin kivasti vähentyneet :D

    Yritän tarkkailla pH-arvoja, ja mietinkin ostaisinko niitä liuskoja jossain vaiheessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkkauksesta, pidän tuon tuotteen mielessä! :)

      Mun on pitänyt jo pitkään ostaa niitä liuskoja, mutta aina ne vaan unohtuu :p

      Poista

Kiitos kommentistasi <3

Blog Design by Get Polished | Copyright Divine 2017