27. kesäkuuta 2017

Suomalaista laadukasta luonnonkosmetiikkaa - EKOPHARMA Helsinki


Toivottavasti teillä oli kaikilla ihana Juhannus! 🌼

Vietin omani mökillä Itä-Suomessa, joten hyödynsin upeaa luontoa ja kuvasin kaksi ihonhoitorutiinini vakkarituotetta! Olen monesti maininnut pitäväni luonnonkosmetiikasta, mutta silti olen harvoin esitellyt teille sen kategorian tuotteita. Nyt pääsisikin vihdoin esittelyyn kaksi huippuhyvää tuotetta, jotka ovat olleet osana ihonhoitorutiinejani jo oikeastaan lähes kaksi vuotta. Heidän olikin jo korkea aika saada oma postauksensa, sillä ne eivät ole ihan mitä tahansa luonnonkosmetiikkaa, vaan suomalaista luonnonkosmetiikkaa!


Tutustuin EKOPHARMA -luonnonkosmetiikkasarjaan lähes kaksi vuotta sitten ollessani merkin valmistajalla 10 viikon mittaisessa työharjoittelussa. En ennen sitä tiennyt, millainen helmi meiltä löytyykään täältä Suomesta. EKOPHARMA on ammattikosmetiikkasarja, jonka aktiiviaineina käytetään suomalaisia marjoja ja kasviuutteita. Kaikki tuotteet valmistetaan Suomessa ja niissä hyödynnetään niin paljon suomalaisia raaka-aineita, kuin mahdollista. Esimerkiksi marjajauheet ovat Raitaniemen marjatilalta.

Pidän siitä, että tuotteet eivät tuoksu perinteisen yrttiselle luonnonkosmetiikalle, vaan ne tuoksuvat raikkailta. Pidän myös siitä, että tuotepohjissa on käytetty uutteita veden sijasta, kuten kurkku- tai aloe vera -uutteita. Tuotteet ovat saaneet suomalaisen FI-Natura -luonnonkosmetiikkasertifikaatin ja ne ovat vegaanisia ja eläinkokeettomia. Tuotteiden luomuprosentti on tyypillisesti 60–100% ja raaka-aineista luonnollista alkuperää on 95–100%. Ainoa miinus on se, että tuotteet eivät säily avattuina kuin 6 kk, koska ne eivät sisällä suurta määrää erilaisia säilöntäaineita. Minulla tuotteet kuitenkin kuluvat aikalailla tuon ajan puitteissa :)


EKOPHARMA sisältää neljä eri hoitolinjaa, joista omalle iholleni sopivimmat ovat ihoa tasapainottava Karpalo sekä kosteuttava Vadelma. Olenkin täysin ihastunut heidän Karpalo Kasvoveteensä, joka lupaa tasapainottaa ihon talintuotantoa. Vaikka tuote onkin nimeltään karpalo, se tuoksuu piparmintulta. Olin ensin todella ihmeissäni tästä enkä tykännyt tuoksusta, mutta jo parin viikon jälkeen olin suorastaan ihastunut siihen. Tuote eroaa muista käyttämistäni kasvovesistä myös siten, että se on pakattu pumppupulloon. Tuotetta voi siis sumuttaa suoraan kasvoille tai käyttää vanulapun avulla, kuten minä. Sumuteosan ansiosta tuotetta ei hulahda vanulappuun liikaa ja 250 ml tuote kestää käytössäni vähintään 6 kk.

Pidän erityisesti siitä, että tuotteessa ei ole alkoholia, jota yleensä löytyy rasvoittuvalle / epäpuhtaalle iholle suunnatuista kasvovesistä. Pääraaka-aineena on aloe vera -uute, jonka lisäksi tuotteesta löytyy myös karpalo-, kurkku- ja pajunkuoriuutteita. Aloe vera ja kurkku kosteuttavat ihoa, karpalo tasapainottaa ja pajunkuoriuute puhdistaa ihoa.

Suositushinta: 24,50 €

INCI:
Aloe Barbadensis Leaf Extract (Aloe Vera), Propanediol, Glycerin, Vaccinium Oxycoccos Fruit Extract (Karpalo/Cranberry), Cucumis Sativus Fruit Extract (Kurkku/Cucumber), Salix Alba Bark Extract (Paju/Willow), Polyglyceryl-4 Caprate, Polyglyceryl-4 Cocoate, Polyglyceryl-6 Caprylate, Polyglyceryl-6 Ricinoleate, Phenethyl Alcohol, Sodium Anisate, Sodium Levulinate, Mentha Piperita Oil (Piparminttu/Peppermint)


Olen välillä kokeillut muita kasvovesiä, mutta silti palannut aina EKOPHARMAan. Sen sijaan olen käyttänyt vain ja ainoastaan heidän Vadelma Silmänympärysgeeliään jo yli puolitoista vuotta. Käytin ennen sitä Lumenen-silmänympärysgeeliä, joka kuitenkin aiheutti ihollani jatkuvasti kirvelyä. Tutustuin siis EKOPHARMAn sy-geeliin juuri sopivalla hetkellä, sillä se ei aiheuta ihollani minkäänlaista kirvelyä tai polttelua. Se on koostumukseltaan voidemaisen geelimäistä eli se ei ole suoranaisesti geeliä, muttei kuitenkaan voidettakaan. Pidän sen koostumuksesta ja siitä, että se kosteuttaa sy-ihoa hyvin.

Geelin ensimmäisenä aineena on vadelman marjauute, jonka lisäksi se sisältää myös vadelman lehtiuutetta, jotka molemmat ovat antioksidanttisia ja ihoa kosteuttavia. Kosteuttavina aineina tuotteessa on myös hyaluronihappoa, glyserolia ja ksylitolia. Ksylitoli on ehkä hassu näky kosmetiikan raaka-aineiden joukossa, mutta tosiasiassa se on ihoa tehokkaasti kosteuttava aine. Tuote on riittoisaa ja pieneltä vaikuttava 15 ml puteli kestää minulla aika tarkalleen 6 kk. Erityismaininta myös airless-pumppupakkaukselle, joka takaa sen, ettei tuotetta mene hukkaan. Tuotteen sisäpohja siis nousee sitä mukaa, kun tuotetta käyttää, joten sitä ei jää purkin sisäreunoille.

Suositushinta: 24,00 €

INCI:
Rubus Idaeus Fruit Extract (Vadelma/Raspberry), C12-20 Alkyl Glucoside, C14-22 Alcohols, Caprylic/Capric Triglyceride, Xylitol, Anhydroxylitol, Xylitylglucoside, Rubus Idaeus Leaf Extract (Vadelma/Raspberry), Isocetyl Alcohol, Sodium Hyaluronate (Hyaluronihappo/Hyaluronic Acid), Glycerin, Glycine Soja Protein (Peptides), Hydrolyzed Rice Bran Extract (Peptides), Ceramide NP, Cetyl Alcohol, Arachidyl Glucoside, Arachidyl Alcohol, Behenyl Alcohol, Heptyl Undecylenate, Allantoin, Xanthan gum, Acacia Senegal Gum, Sclerotium Gum, Pullulan, Lysolecithin, Phenethyl Alcohol, Oxido Reductases, Sodium Phytate, Parfum (Natural)


Tuotteita myydään ainoastaan ammattilaisten kautta eli mm. kauneushoitoloissa. Täältä voi tarkistaa EKOPHARMAn jälleenmyyjät. En hyödy linkkien klikkailusta eikä postaus ole yhteistyössä valmistajan kanssa. Olen vakuuttunut tuotteiden tehosta ja tulen varmasti käyttämään EKOPHARMAa vielä pitkään, sillä käytän mielelläni luonnonkosmetiikan tuotteita ja kannatan suomalaista työvoimaa, mikäli löydän sopivia ja tehokkaita tuotteita :)

Onko EKOPHARMA sinulle tuttu merkki? Mikä on luonnonkosmetiikan suosikkimerkkisi? :) 

12 kommenttia :

  1. Tämä merkki ei ole tullut ennen vastaan, mutta se vaikuttaa lupaavalta. Etenkin tuo kasvovesi kuulostaa ihanalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan, jos pääset käsiksi EKOPHARMAn tuotteisiin :)

      Poista
  2. Minusta Ekopharma ei kauheasti pidä itsestään ääntä, enkä ole yhdessäkään hoitolassa merkin tuotteisiin törmännyt. Harmi. Ostin muuutama vuosi sitten joltain messuilta Ekopharman lakkakäsivoiteen, joka oli aivan tajuttoman hyvä tuote. Pääsi sitten unohtumaan koko merkki aika pitkäksi aikaa, mutta nyt kiinnostuin uudestaan. Täytyy tsekata lähin jälleenmyyjä:) Inci-listat vaikuttavat tosi hyviltä, ainakaan vesi ei ole heti ykkösenä listalla:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon huomannut saman, että eivät ole hirveästi esillä. Ymmärrän toki sen, että haluavat pitää yllä ammatillista mainetta. Voisivat silti kuitenkin olla enemmän esillä :) Minäkin pidän suuresti heidän jalkavoiteestaan, joka on ihanan täyteläistä ja kosteuttavaa.

      Poista
  3. On tuttu ja pakko sanoa, että kaikki tuotteet mitä olen kokeillut niin olen tykännyt hirmuisesti! Ei tule kyllä enää ensi talvea ilman sarjan tyrnilinjan öljyä, siinä on aivan ihana tuoksukin. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kuullutkin tuosta öljystä paljon hyvää! :)

      Poista
  4. Näitä täytyy kyllä ehdottomasti löytää jostain. Toi sy-geeli erityisesti kuulosti siltä, että voisin lähteä sitä testaamaan! Mulla on oikeastaan koko alkuvuoden ollut enemmän tai vähemmän ongelmia mun sy-ihon ja silmäluomien kanssa. Ne on vähän väliä ärtyneet jostain, iho hilseilee pois tai luomet turpoavat. En tiedä mistä se johtuu, mutta mun tänhetkiset sy-voiteet ei ainakaan paranna tilannetta yhtään. Tota voisi olla siis mielenkiintoista kokeilla, jos se vaikka sopisi mun ongelmasilmille :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että heidän Mustaherukka-linjan voide voisi toimia sulle paremmin, koska se on nimenomaan suunnattu herkälle iholle! :)

      Poista
  5. Mä tykkään hirveästi EkoPharmasta merkkinä, ihan parasta että se on suomalainen ja luonnonkosmetiikkaa! Mä voisin melkein sanoa, että merkin Tyrni-silmänympärysvoide on paras mitä olen koskaan käyttänyt. Suosittelen kovasti, jos joskus kaipaat loikkausta hoitavampaan silmänympärysvoiteeseen :) Mä en itse taas ole geelimäisten voiteiden ystävä. Tuota kasvovettä taas tahtoisin suosittelusi perusteella kokeilla, ihoni on tällä hetkellä epäpuhdas ja rasvoittuva, mutta tuo silmänympärysalue tosiaan kuiva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisin ehdottomasti kokeilla tota Tyrni-silmänympärysvoidetta jo nykyisen purkin tyhjennyttyä! :) En osaa kovinkaan paljoa arvioida, kuinka hyvin kasvovesi toimii epäpuhtauksille, koska iholle käyttää niin montaa eri tuotetta. Tykkään kuitenkin siitä, ettei se kuivata ihoa yhtään ja tekee siitä raikkaan tuntuisen :)

      Poista
  6. Ekopharman aknehoitogeeli on vain ykkönen! Pääsin sen avulla eroon leukalinjaan tulevista finneistä, joten todellakin tykkään merkistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, sä oletkin sitten saanut todella hyviä tuloksia EKOPHARMAlla! :) Täytyy pitää tuo tuote mielessä!

      Poista

Kiitos kommentistasi <3

Blog Design by Get Polished | Copyright Divine 2017