15. kesäkuuta 2017

Ensimmäinen kokeilu itseruskettajan kanssa - testissä hehkutettu Bondi Sands


Vaikka käytän tusinan verran erilaisia ihonhoitotuotteita, läjäpäin meikkejä, monia hiustenhoitotuotteita sekä jaksan puunata ihoa erilaisin kuorinnoin ja rasvauksin, en ole koskaan kunnolla kokeillut saati sitten käyttänyt itseruskettajaa. Toiset ihannoivat kahvipavun väristä ihoa enkä minäkään tosiasiassa välittäisi olla kalkkunan kalpea, mutta silti en ole nähnyt tarvetta itseruskettavien kanssa läträilylle. Olen kokenut niiden levittämisen vaivalloiseksi ja usein kuullut kauhutarinoita läikikkäästä ja oranssista ihosta - ja itseruskettajat kuulemma jopa haisevat pahalta! Olen käyttänyt ainoastaan Doven asteittain ruskettavaa voidetta sekä kerran kokeillut jaloille jotain todella vaaleaa itseruskettajaa, jonka jälkeen en edes huomannut ihossa eroa. En ehdi/halua viettää auringossa useita tunteja, jos sitä aurinkoa edes täällä juurikaan näkyy. Kesällä on kuitenkin kiva näyttää päivettyneeltä, ja tosiasiassa halusin mielenkiinnosta kokeilla, millaisen lopputuloksen purkista saa aikaiseksi :)



Sain viime vuoden puolella työpaikaltani testiin Bondi Sands Liquid Gold Self Tanning Dry-Oil 
-itseruskettajan, jota olen itseasiassa halunnut testata jo talvesta asti. Vasta viikonloppuna sain kuitenkin ideakseni tuotteen testaamisen. Bondi Sands on todella hypetetty australialainen itseruskettaviin tuotteisiin erikoistunut brändi. Liquid Gold on kuivaöljy, joka asettuu iholle nopeasti ja ruskettaa ihon 2-3 tunnissa. Ymmärtääkseni monet itseruskettajat vaativat pitkän kuivumisajan, jonka jälkeen ne tulee huuhdella iholta pois. Liquid Gold ei vaadi poishuuhtelua ja vaatteetkin voi vetäistä lähes heti levityksen jälkeen päälle. Olin toki sen kanssa vähän varovainen ja kuljin tunnin ajan aamutakissa, mutta väriä ei siirtynyt vaatteeseen. Muista itseruskettajista poiketen tämän tuoksu on ihanan kookoksinen eikä ainakaan minun nenääni yhtään oudon tai voimakkaan tuoksuinen. Minulla ei siis juurikaan ole kokemusta muista itseruskettajista, mutta käsittääkseni niissä oleva DHA (dihydroxyacetone) tuoksuu sen verran voimakkaasti, että sen kyllä huomaa :D Täältä voi lukea tuotteesta lisää ja se on näköjään voittanut monia kauneuspalkintojakin!



Ennen levitystä kävin suihkussa ja kuorin ihon sekä levitin ohuen kerroksen kosteusvoidetta. Itseruskettajat nappaavat helposti kiinni ihon kuiviin kohtiin, joten kuorinta on tärkeä steppi. Aloitin tuotteen levityksen jaloista ja käytin apunani pientä Vita Liberatan -kinnasta. Kinnasta kannattaa aina käyttää, jotta väri ei tartu epätasaisesti sormiin ja kämmeniin. Koin tuotteen levityksen todella helpoksi ja pienen kintaan avulla se kävi tarkasti ja näppärästi! Olen myös lopputulokseen todella tyytyväinen :) Kuvat kertovat enemmän, kuin sanat, joten alla ennen ja jälkeen -kuvat.



Vasemmalla siis lähtötilanne, keskellä noin tunti levityksen jälkeen ja oikealla seuraavana päivänä. Olin aivan todella yllättynyt, kuinka tumma lopputuloksesta tulikaan :D Olen tällä hetkellä suurin piirtein yhtä tumma, kuin mitä olisin viikon ulkomaanmatkan jälkeen! Rusketun heikosti, joten taisin jäädä nyt koukkuun itseruskettajaan :D Ongelmaksi muodostui vain se, että nyt minulla ei ole yhtäkään meikkivoidetta, joka täsmäisi kropan väriin! Onneksi aurinkopuuterilla voi vähän huijata ;)

Ei tässä täysin ongelmitta ja nauruitta kuitenkaan selvitty, sillä ensikertalaisena en sitten tietenkään osannut olla ihan niin tarkkana :D Enkä tosiasiassa uskonut väristä tulevan näin tumman! Virheistä onneksi oppii, joten seuraavalla kerralla huolellisemmin :) Tuotteen nopeasti kuivuvan koostumuksen vuoksi noita läikkäkohtia oli helppo korjailla, joten tällä hetkellä näyttää iho vähän paremmalta :) Iso miinus on tietysti se, ettei tuotetta saa Suomesta :(

En oikeasti ymmärrä, miten olen saanut ton takareiden levitettyä noin epätasaisesti :D

Bondi Sands Liquid Gold Self Tanning Dry-Oil
+ Ihana kookoksinen tuoksu, josta ei DHA haise läpi
+ Kuivuu iholle nopeasti
+ Ei vaadi poishuuhtelua
+ Vaatteet voi pukea heti levityksen jälkeen
+ Tasainen ja luonnollinen väri
+ Epätasaisuuden korjailu on helppoa tuotteen ominaisuuksien vuoksi

- Ei saa Suomesta
- Apuväri on todella vaalea, joten levittäessä ei kovin hyvin hahmota mihin tuotetta on levittänyt ja mihin ei

Käytätkö sinä itseruskettajaa ja mikä on lempituotteesi? Laittakaa parhaat itserusketusvinkkinne jakoon! :)

6 kommenttia :

  1. Kokeilin itseruskettavaa voidetta joskus 90-luvun puolivälin paikkeilla (mummo muistelee taas...) ja silloin ei tietystikään ollut teknologia niin kehittynyttä kuin nyt. Vähän siinä tekstiilit sotkeentuivat, joten huomattava parannus, että vaatteet voi huoletta pukea päälle heti levityksen:)
    En itse välitä rusketuksesta enää, vaan olen ihan tyytyväinen kalmanvalkeaan habitukseeni;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, kiva kuulla Sari sun kokemuksesta :) En mäkään usko, että ympärivuotisesti jaksaisin alkaa rusketusta ylläpitämään, mutta näin kesällä on kiva, kun voi vähän huijata ;)

      Poista
  2. On kyllä tosi kaunis lopputulos! Tollanen rusketus olis ihana, mutta oon todennut olevani aivan liian laiska sen ylläpitämiseen... :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, kyllähän se vie jonkin verran aikaa, mutta mun mielestäni kuitenkin vähemmän, mitä odotin :)

      Poista
  3. Huippua kun kirjoitit tänne tosta sun kokeilusta! Mähän en siis oo uskaltanut tosiaan käyttää kuin sellaisia asteittain päivettäviä voiteita, mutta ehkä mäkin vielä joku päivä uskallan kokeilla ihan kunnon itseruskettavaa :D Tosi kauniin värinen lopputulos ja tollaset pienet läikät kuuluu varmasti asiaan, kun ensimmäisiä kertoja käyttää itseruskettavaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla oli aiemmin ihan sama! :D Mutta sitten vaan ajattelin, ettei lopputuloksesta voi kuitenkaan niin paha tulla, ja aina voi peittää vaatteilla :D Oon itekin tyytyväinen lopputulokseen ja seuraava levityskerta meneekin sitten jo paremmin :)

      Poista

Kiitos kommentistasi <3

Blog Design by Get Polished | Copyright Divine 2017