14. toukokuuta 2017

Suojaathan ihoasi riittävästi auringolta?


Vaikka ilmat ovat olleet harmillisen viileät ja luntakin on tulla tupruttanut vielä tällä viikolla (niin mikä toukokuu??), olemme kuitenkin saaneet nauttia pitkästä valoisasta ajasta ja auringonpaisteesta. Ajattelinkin, että olisi oiva hetki kirjoitella auringon ikävistä vaikutuksista ja siitä, kuinka tärkeää siltä suojautuminen on. Asiasta on toki paljon kirjoituksia ympäri internetiä, mutta mielestäni asiaa ei voi liiaksi painottaa, sillä iho on suurin elimemme. Vaikka aurinko ja sen tuottama lämpö ovat parasta kesässä, on syytä pitää mielessä sen aiheuttamat ikävät seuraukset.

UVA & UVB
Auringon säteistä noin 5% on UV-säteilyä ja tästä määrästä 95% on UVA- ja vain 5% UVB-säteilyä. Mikä on näiden ero? UVB-säteet ("UV-burning") aiheuttavat ihon palamisen, kun taas UVA-säteet ("UV-aging") pääsevät tunkeutumaan syvemmälle ihoon ja aiheuttavat sen ennenaikaista vanhenemista. Molemmat säteet saavat aikaan ihon ruskettumisen, sillä ne aktivoivat melanosyyttisolut tuottamaan uutta melaniinia (ihon väriaine). Solariumin ruskettavana säteilynä ovat UVA-säteet, sillä ne eivät saa ihoa punoittamaan.



Aurinko ja ihosyövät
UV-säteet aiheuttavat myös ihosyöpiä, ja on olemassa sanonta "iho ei unohda", joten koko elinaikana saatujen säteiden määrä vaikuttaa. UV-säteet synnyttävät ihossa vapaita radikaaleja, jotka ovat erittäin epävapaita molekyylejä. Ne saavat aikaan ketjureaktion, jolloin syntyy jatkuvasti uusia vapaita radikaaleja ja lopulta niiden määrä kasvaa niin suureksi, etteivät solut pysty vastustamaan niitä. Nämä vapaat radikaalit aiheuttavat ihosyöpiä ja ovat vastuussa myös ihon ennenaikaisesta vanhenemisesta, sillä ne mm. rikkovat ihon joustavuudesta ja kimmoisuudesta vastaavia proteiineja, kollageenia ja elastiinia. Huom! Aurinko ei suinkaan ole ainoa vapaiden radikaalien aiheuttaja, vaan niitä aiheuttavat myös mm. tupakointi, ilmansaasteet, ruokavalio ja antioksidanttien vähäinen määrä elimistössä.



Mikä on SPF?
Aurinkosuojatuotteiden kyljessä on tuttu merkintä SPF tai suomalaisittain SK (suojakerroin), mutta monelle on varmasti epäselvää mitä luku tarkoittaa. SPF:llä ("Sun Protection Factor") mitataan sitä, kuinka kauan voit olla auringossa palamatta, kun ihollasi on aurinkosuojatuotetta versus ilman sitä. Aika vaihtelee siis jokaisella, sillä se riippuu siitä, miten nopeasti iho alkaa palaa auringon vaikutuksesta. Jos iho kestää esimerkiksi 15 minuuttia auringossa palamatta, antaa SPF 20 palamattomuussuojan 20-kertaiseksi ajaksi eli 300 minuutiksi. Tämä voi kuulostaa pitkältä ajalta, mutta avainasemassa on käytetyn tuotteen määrä. SPF:llä kuvataan vain suojaa UVB-säteitä vastaan, mutta tuotteen pitää sisältää myös UVA-suoja.



Määrällä on väliä 
Äskeisessä kappaleessa totesin, että jos iho kestää auringossa palamatta 15 minuuttia, antaa SPF 20 palamattomuussuojan jopa 5 tunniksi. Joudun kuitenkin ikäväkseni todeta, että lähes jokainen meistä käyttää tuotetta liian vähän ja suoja on todellisuudessa paljon heikompi. Oikea määrä aurinkosuojatuotetta on koko vartalolle 35-40 ml eli noin 2,5 ruokalusikallista. Määrä vaihtelee kehon pinta-alan mukaan, mutta on arvioitu, että tarvittava määrä voidetta on 2mg/cm². Tavallinen 200 ml aurinkosuojatuote hupenisi oikealla käytöllä siis melkoista vauhtia! SPF 15 voiteesi SPF-luku saattaa siis olla vain 3-4 luokkaa liian vähäisellä määrällä.



Miten valita oikea SPF?
Moni varmasti ajattelee, että SPF 30 on tuplasti tehokkaampi kuin SPF 15, mikä ei pidä paikkaansa. Todellisuudessa on arvioitu, että SPF 15 torjuu 94%, SPF 30 97% ja SPF 45 98% auringon UVB-säteistä (WebMD). Erot eivät siis ole niin isot, kuin miltä ne kuulostavat. Suosittelen kuitenkin valitsemaan korkeamman SPF:n sisältävän tuotteen, sillä kuten yllä todettiin, harva käyttää voidetta tarvittavaa määrää. Liian vähäisellä määrällä tuotteen SPF-luku on luvattua pienempi.

(Lähde 1 ja 2)
Aurinko on ihoa eniten vanhentava tekijä
Ihoa vanhentavat tekijät jaetaan ulkoisiin ja sisäisiin tekijöihin, ja aurinko on ehdottomasti ihoa eniten vanhentava ulkoinen tekijä. Jopa 80% kasvojen ihon ikääntymisestä uskotaan johtuvan jatkuvasta altistumisesta auringon UVA-säteille. Onkin olemassa englanninkielinen termi "photoaging", joka kuvaa vauroita, joita auringon UV-säteet aiheuttavat iholle pitkällä aikavälillä. Paras anti-aging-tuote onkin siis ehdottomasti aurinkosuojatuote. Myös meikit torjuvat säteitä jonkin verran. Huomaan tämän kesäisin hyvin, sillä kasvojeni iho ei rusketu samalla tavalla kuin vartalon, sillä käytän lähes aina meikkiä.



Ethän käytä UV-suojattomia aurinkolaseja?
Euroopan lainsäädäntö vaatii sen, että aurinkolasit suojaavat silmiä UV-säteiltä. Huolestuksen aiheita eivät siis aiheuta eurooppalaiset tuotteet, vaan esimerkiksi Aasiasta halvalla ostetut aurinkolasit. Kaikki varmasti tietävät, kuinka silmän pupillit reagoivat valoon; pimeässä ne laajenevat ja kirkkaassa valossa ne supistuvat. Se on silmien normaali puolustautumisreaktio, jotta valo ei pääse vaurioittamaan silmän pupillia. Aurinkolasit toimivat siis tietysti suojana UV-säteilyä vastaan. Laittaessasi aurinkolasit silmillesi, pupillisi reagoivat laajenemalla, sillä niihin ei kohdistu yhtä kirkasta valoa. Jos aurinkolasit eivät sisällä UV-suojaa, se tarkoittaa sitä, että säteitä pääsee niihin pupillien ollessa laajentuneet. Eli olkaa tarkkaavaisia, mistä ostatte aurinkolasinne. Ebayn kautta ostetuissa laseissa saattaa olla tarvittavat merkinnät, mutta ne eivät välttämättä pidä paikkaansa. 



Yhteenveto
Vaikka aurinkosuojavoiteilla on mahdollista saada lähes 100 prosenttinen suoja auringon UV-säteitä vastaan, paras suoja on blokata säteet kokonaan vaattein, päähinein tai muin keinoin. Lapsena iho on herkempi UV-säteille, joten etenkin heidän iho tulisi suojata hyvin vaatteilla ja korkean suojakertoimen sisältävällä voiteella. Auringosta on harmia myös hiuksille, sillä UV-säteet hajottavat hiuksessa olevia aminohappoja, kuten kysteiinia ja tyrosiinia. Sen seurauksena hiukset haalistuvat tai muuttuvat kellertäviksi. Ne saavat myös hiuksen heikkenemään, sillä sen joustavuus vähenee. Vaikka auringolla on monia huonoja vaikutuksia, se on ainakin minulle hyvän mielen luoja, joka tekee kesästä kesän. Auringon vaikutuksesta myös elimistömme D-vitamiinivarastot täyttyvät nopeasti! Se ei kuitenkaan vaadi sitä, että auringossa tarvitsisi makaa koko päivää. Myös pilvisellä säällä voi ruskettua, joten aina ei tarvitse olla suorassa auringonpaisteessa :) Auringolta tulisi suojautua myös talvisin.
EDIT 21.5.2017: Unohdin mainita postauksessa erittäin tärkeän seikan, joka on varmasti monella syynä siihen, miksi aurinkosuojaa ei käytetä. Iho ruskettuu silti, vaikka käyttäisit aurinkosuojaa. Käsittääkseni prosessi on jonkin verran hitaampi, mutta myös rusketus on tasaisempi. Ilman aurinkosuojaa ruskettuminen tapahtuu monella palamisen kautta, mutta suojan kanssa rusketus kehittyy hiljalleen kauniiksi ilman palamista.

Myönnän olevani laiska aurinkorasvan käyttäjä, sillä Suomessa ollessa sen käyttö vain jotenkin unohtuu. Säät ovat olleet sen verran viileitä eikä auringostakaan ole kovinkaan monena päivänä voinut viime vuosina oikeasti nauttia, joten rasvaaminen unohtuu. Todella tyhmiä tekosyitä, mutta mitäpä niitä kieltämäänkään. Tästä edespäin lupaan pitää ihostani parempaa huolta, sillä minulla on vain tämä yksi iho ❤️ Ulkomailla ollessa olen rasvaamisesta tarkempi ja muistan, että saimme kulutettua kerran viikon lomamatkalla poikaystäväni kanssa noin kolme tuubia rasvaa :D Tämä oli siis minullekin erittäin hyvä muistutus siitä, kuinka pitäisi enemmän suojautua auringolta!



Sain tuotteet Marsaanan pr-päiviltä, joissa olin töissä Acon viereisellä pisteellä. Tämä ei ole yhteistyöpostaus. Minulla ei sattunut olemaan muitakaan aurinkosuojatuotteita, joten hyödynsin saamiani tuotteita :)


Koetko suojaavasi ihoasi tarpeeksi auringolta? Olisi mahtavaa kuulla mietteitä asiasta ja postauksesta 🌞 

10 kommenttia :

  1. olen ollut laiska suojaa ihoa auringolta, mikä osittain johtuu siitä että osa aurinkorasvoista on niin inhottavia käyttää kun jättävät ihon tahmeaksi tms. Kiva tahmaamaton voide taas tuntuu maksavan aina mansikoita, niin sitä sitten säästelee käytössä kun ei halua ostaa heti uutta purkkia - ja siinä sitten iho taas kärsii kun ei saa sitä aurinkosuojaa niin tehokkaasti.

    Viime aikoina olen käyttänyt The Face shopin kasvojen aurinkosuojaa ja se on ollut miellyttävä käyttää. :) Vielä kun sopivan voiteen löytäisi kropalle...!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noi on muuten molemmat myös syitä, miksi mäkin olen ollut laiska aurinkovoiteiden käyttäjä! Onneksi koko ajan kehitetään uusia tuotteita, jotta käyttökokemus olisi parempi. Jos en väärin muista, niin nykyään aurinkosuojatuotteissa käytetään nanomuotoisia raaka-aineita, jotka eivät esim. jätä iholle sitä valkoista jälkeä samalla tavalla.

      Kiitos vinkkauksesta! Korealaisten tuotteiden joukosta löytyy monesti upeita helmiä :)

      Poista
  2. Mulla on aikuisiällä tullut ongelmia auringon kanssa, sillä se aiheuttaa jonkinlaista allergiaa. Olen nyt jo pari viikkoa syönyt karoteenia purkista, mutta ei vaan vieläkään auta. Kädet ja otsa kutisevat joka päivä auringon nähtyään, ei vaan voi mitään.

    Tuo aurinkolasiasia myös mietityttää, sillä kuvaan futista paljon ja kuvatessa ei voi käyttää aurinkolaseja. Silmäni siis joutuvat aurinkoon pariksi tunniksi pelipäivinä. Onneksi ei yleensä koko matsia tarvitse vetää vastavaloon, mutta eilenkin oli aikamoista räpyttelyä viimeinen puoli tuntia. Piilareissa ei taida olla uv-suojaa? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmillista, että toisille aurinko tosiaan aiheuttaa ns. aurinkoihottumaa :/ Minulla ei ole asiasta juurikaan tietoa. Ilmeisesti kortisonivoidetta voi levittää ihottuma-alueelle ja kutinaan saa apua antihistamiinista.

      Oli pakko googlettaa toi piilolinssiasia, sillä en ole tullut ajatelleeksi asiaa. Käytän aina kesäisin piilolinssejä, joten siitäkin syystä oli mielenkiintoista selvittää tämä. Näin sanoo piilari.info: "Nykyään osa piilolinsseistä sisältää suojan UV-säteilyä vastaan, mutta ne eivät kykene täysin torjumaan säteilyä, koska ne peittävät vain osan silmästä (sarveiskalvo). UV-suojan sisältävät piilolinssit antavat kuitenkin erinomaisen lisäsuojan UV-suojalla varustetuille aurinkolaseille." Eli jos asia huolettaa, kannattaa kurkata mitä piilolinssipakkauksessa sanotaan :)

      Poista
  3. Sama juttu Suomessa meinaa unohtua, kasvoilleni laitan kyllä aina suojan, mutta se muu kroppa. Toki aurinkoisina päivinä jos olen ulkona laitan, mutta muuten en. Ulkomailla aamulla eka homma ennen uloslähtöä on läträtä koko kroppa aurinkovoiteella, mutta pakko sanoa, että inhoan sitä tunnetta minkä ne jättää kropalle, paitsi Sensai. Se nihkeys, ihan hirveää. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo sama homma, että kasvot tulee suojattua paremmin ja kroppa aina vähän niin kuin jää... Mäkin inhoon sitä nihkeyttä, mutta toisaalta ulkomailla se jotenkin kuuluu asiaan :DD

      Poista
  4. Mä tunnistinkin sut tuolta Marsaanalta, tai nyt kun sanoit niin yhdistin pisteet toisiinsa. :) Katsoin pitkään sua jossain vaiheessa ja mietin et sun on pakko olla bloggaaja jostain, kun näytät niin tutulta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, hauska kuulla! :) Mietinkin, että tunnistaakohan kukaan, kun kuitenkin ite tunnistin montakin :)

      Poista
  5. Olen itse sen verran aurinkokammoinen (pahojen säteiden, en valon), että verhon itseni vaatteilla niin, ettei juuri mikään kohta joudu säteille alttiiksi. Kasvot ja kämmenet yms. suojaan SPF50 aurinkosuojalla. En ole koskaan tykännyt paahtaa itseäni auringossa vaan aina hakeutunut mieluiten varjoon. Kiitos erinomaisen informatiivisesta postauksesta, joka kannattaisi kaikkien lukea:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari, ihanasti sanottu! :)

      Minä nautin auringosta ja itseni ruskettamisesta, mikä ei ole kovin hyvä juttu varsinkin, kun unohdan laittaa aurinkosuojan. Tai omasta mielestäni muistan lähes aina tehdä sen ensimmäisen levityksen, mutta sen jälkeen sen unohtuu.

      Poista

Kiitos kommentistasi <3

Blog Design by Get Polished | Copyright Divine 2017