28. toukokuuta 2017

Loistava öljy-misellivesi Garnierilta



Minusta on ihanaa, kun voin suositella teille tuotteita, joissa yhdistyvät tehokkuus ja edullisuus! Olen ehkä siitä erikoinen kauneusbloggaaja, että käytän ja esittelen teille mieluummin edullisia tuotteita, kuin useita kymmeniä maksavia luksustuotteita. Tosin en ole edes koskaan käyttänyt mitään selektiiviseksi luokiteltavaa ihonhoitotuotetta, sillä en ole kokenut tarvetta sille. Korkea hinta ei takaa tehokkaampaa tuotetta, sillä hintaan vaikuttaa niin moni muukin asia, kuin tuotteen sisältö. Toistaiseksi pysyttelen siis päivittäiskosmetiikan puolella, jolta löytyy tämänkin postauksen tuote! :)



Ihastuin Garnierin ensimmäiseen miselliveteen jo pari vuotta sitten, joten halusin ostaa kokeeksi tämän uuden, öljyä sisältävän version. Garnier Micellar Cleansing Water in Oil on kaksifaasinen misellivesi, josta löytyy perinteinen misellivesi ja sen lisäksi öljykerros. (Harmillisesti kerrokset eivät näy näissä kuvissa, mutta öljykerros on päällä ja misellivesi alla.) Öljyt ovat tällä hetkellä todella pop ihonhoidossa, sillä ne puhdistavat tehokkaasti meikit. Minulla olikin siis tästä tuotteesta suuret odotukset. Ja onneksi en joutunut pettymään! Pienen kertauksen vuoksi: Misellivesi on siis ihonpuhdistuvesi, jonka teho perustuu miselleihin. Ne ovat pienen pieniä lipidien (rasva-aineiden) muodostamia pallomaisia rakenteita, jotka vetävät puoleensa ja kätkevät sisäänsä rasvaliukoista likaa. Misellivedet vetävät iholta puoleensa meikkiä ja likaa ikään kuin magneetin tavoin. Ne luokitellaan puhdistustuotteen ja kasvoveden väliin eli ne puhdistavat paremmin kuin kasvovedet, mutta eivät kuitenkaan puhdistustuotteen veroisesti.



Rahoilleen saa todellakin vastinetta, sillä tämä misellivesi rokottaa lompakkoa alle 8 eurolla (usein vielä edullisemmin) ja tuotetta saa huikeat 400 ml! Koska tuote on kahdessa eri faasissa tarkoittaen sitä, että siinä on kaksi toisiinsa sekoittumatonta komponenttia, tulee sitä ravistaa ennen käyttöä. Tällä tavoin saa hetkellisesti ikään kuin sekoittumaan nämä kaksi eri faasia. Käytän tuotetta kaksoispuhdistuksen ensimmäisessä vaiheessa eli puhdistan tällä meikit. Se toimii siihen loistavasti ja puhdistaa ihan hyvin jopa silmämeikin. En kuitenkaan koskaan varsinaisesti puhdista tällä silmämeikkiä, koska ne lähtevät mielestäni paremmin ihonpuhdistustuotteen jälkeen silmämeikkiputsarilla. Tuote ei jätä kasvoille rasvaista tunnetta, vaan iho tuntuu enemmänkin todella pehmeältä. Aamuisin en tykkää käyttää tätä, sillä koen öljyisen tuotteen saavan ihon rasvoittumaan nopeammin.

Hinta: Todella edullinen, sillä noin 8 € hinnalla saa 400 ml tuotetta
♦ Saatavuus: Hyvä, sillä tätä myydään jopa hyvin varustelluissa marketeissa
♦ Käyttökokemus: Poistaa meikin tehokkaasti ja tekee ihosta pehmeän tuntuisen. Ei sovi omalle rasvoittuvalle iholleni aamukäyttöön, mutta iltaisin tämä on valintani kaksoispuhdistuksen ensimmäisessä vaiheessa.



P.s. Tykkään itse hurjasti näistä postauksen kuvista ja omaan silmääni nämä ovatkin yksiä kauneimpia tuotekuviani! :) 

Puhdistatko kasvosi käyttäen kaksoispuhdistusmenetelmää? Mitä tuotetta käytät meikkien puhdistamiseen? :)

10 kommenttia :

  1. Käytän kaksoispuhdistuksen ensimmäisessä vaiheessa Lieracin puhdistusöljyä, jolla saa kasvomeikit pois, mutta silmiin käytän erillistä silmämeikinpoistoainetta. Toisessa vaiheessa käytän mieluiten voidemaisia puhdistusaineita, mitä milloinkin:)
    Tästä kaksifaasisesta Garnierin öljy-misellivesi tuotteesta minulla ei ole kokemusta, mutta kuulostaa kiinnostavalta. Öljyt on ihan parhaita meikinpoistossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puhidstusöljyt ovat meikinpoistossa munkin mielestä ihan ykkönen! Ne puhdistavat todella tehokkaasti meikit eikä tarvitse käyttää yhtään vanuja :) Tilasin juuri yhden korealaisen öljyputsarin, jonka otan käyttööni käytettyäni misellivedet loppuun.

      Poista
  2. Mulla on parhaillaan käytössä tämä, ja tykkään kovin.
    Omastani maksoin muistaakseni jotain neljän euron kieppeillä, oli alessa silloin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin taisin ostaa alehinnalla :)

      Poista
  3. Kaksoispuhdistuksen nimeen vannotaan täällä! Ykkösvaiheen putsari tällä hetkellä MACin puhdistusöljy, kakkosvaiheen putsari tällä hetkellä Dermalogican Ultracalming cleanser. Viimeistelen puhdistuksen vielä Nivean kuivan ihon misellivedellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puhdistusöljyt ovat kyllä ihan parhautta meikkien poistossa! :)

      Poista
  4. Todellakin kaksoispuhdistusta, mutta usein jopa kolmois. ;) Itselläni on aina ensiksi yleensä öljy ja toisena maitomainen tai voidemainen putsari, sitten säädän vielä usein myös miselliveden kanssa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin saatan joskus käyttää kasvoveden sijasta misellivettä, joten kaipa sen tosiaan voi ajatella kolmoispuhdistuksena :D

      Poista
  5. Oon kuullut tosta hurjasti kehuja ja nimenomaan toi öljy tuossa tekee munkin mielestäni tästä tosi mielenkiintoisen oloisen tuotteen :) Mun kuiva ihoni varmasti tykkäisi tosta putsarista!

    Mä en myöskään oo valmis maksamaan ihonhoitotuotteista maltaita. Meikkien suhteen en oo lainkaan pihi, mutta esimerkiksi putsarit on sellasia, joissa suosin hyvinkin edullisia tuotteita. Ja tosiaan, nää kuvat on todella kauniita! ♥ Tosin mun mielestä sun kuvat on aina upeita, kuten oon aiemminkin todennut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että tää tosiaan sopisi tosi hyvin kuivalle iholle :) Iho ei jää yhtään kiristävän tuntuiseksi, vaan nimenomaan pehmeän ja kosteutetun oloiseksi.

      Joo, mulla on ihan sama, että meikkeihin voin panostaa. Toki, jos löytyisi joku superhyvä tuote, olisin valmis panostamaan myös ihonhoitoon :) Toistaiseksi olen kuitenkin todennut markettituotteiden ja muutamien vähän hintavampien luonnonkosmetiikkatuotteiden olevan minulle riittäviä :) Kiitos Linda ♥

      Poista

Kiitos kommentistasi <3

Blog Design by Get Polished | Copyright Divine 2017