6. huhtikuuta 2017

TONYMOLY Inked Cushion Eyeliner



Innovatiivisia cushion-meikkivoiteita eli niin kutsuttuja tyynymeikkivoiteita alkoi ilmestyä markkinoille yli vuosi sitten, mutta jostain syystä ne eivät ole juurikaan herättäneet mielenkiintoani. Trendejä ja ideoitahan viedään kuitenkin aina eteenpäin, joten ominaisuus ei ole jäänyt vain meikkivoiteisiin, sillä nykyään saa myös muita "tyynytuotteita"! Tällä kertaa esittelyyn pääseekin viime viikolla postista tullut Tony Moly Inked Cushion Gel Liner eli tyynyn muotoon pakattu eyeliner! Okei, myönnetään että noin 90 %:sti tilasin tuotteen vain sen pakkauksen takia, sillä onhan se supermagee! Tuotteessa yhdistyvät niin innovatiivisuus kuin trendikkyys, joten en vain voinut vastustaa kiusausta :)



Vekkulinnäköinen eyeliner muistuttaa sulkakynää ja mustepulloa, mikä on idealtaan nerokas! Minusta on aina kiva, kun tuotteiden ulkonäköön on keksitty jotain erilaista, tai ainakaan minä en ole törmännyt vastaavaan :) Tuote on Tony Moly -merkkinen eli aasialaisesta tuoteinnovaatiosta on jälleen kyse. Tilasin sen eBayn kautta Etelä-Koreasta asti, josta se tuli yllättävänkin nopeasti kahdessa viikossa. Tuotteella oli hintaa 7,60€ ja postikulut olivat ilmaiset.



Huomaatteko muuten kuinka eyelinerin muoto innosti minut lavastamaan tai ainakin yrittämään saada aikaiseksi kirjailijamaista ympäristöä muistivihkoineen, teekupposineen ja tunnelmallisine kynttilöineen ;) Pakko myös sanoa tähän väliin, kuinka rakastankaan valokuvaamista ja minusta on aina hauska keksiä erilaisia tapoja luoda kuviin ulottuvuutta ja mielenkiintoa! :)



"Mustepullon" päälliosa kiertyy auki paljastaen tyynyn, johon nestemäinen eyeliner on imeytetty. Tässä yhdistyvät siis tavallinen nestemäinen eyeliner sekä purkkiin pakattu geeliliner. Cushion-eyeliner toimii luomella nestemäisen tavoin notkeana ja helposti levittyvänä, mutta sitä käytetään erillisen siveltimen tavoin, kuten geelilineria. Geelimäiset tuotteet kuivuvat harmillisesti purkkeihinsa, joten toivon tyynymäisen eyelinerin pysyvän kosteana.



Eyelinerin lisäksi mukana tulee sulkakynää muistuttava sivellin, joka napsahtaa kunnolla paikoilleen, kun sen laittaa "mustepulloon". Sivellin on siro ja mielestäni juuri sopivan kokoinen. Edullisuudestaan huolimatta tuote on laadukkaan ja jämäkän oloinen.



Sivellin on toiselta laidalta kapea ja toiselta leveä ja lättänä. Olin satavarma, että suuren ja kömpelön muotonsa vuoksi sillä olisi mahdotonta saada aikaan tasaisen ohutta jälkeä, mutta onnekseni huomasin olevani väärässä :)



Tässä kolme erilaista siveltimenvetoa eli halutessaan jäljestä saa ohuemman tai paksumman :) Eyelinerin sävy voisi olla mielestäni kuitenkin mustempi ja pigmenttisempi. Sivellintä saa painaa tyynyä vasten reippaasti, jotta siihen tulee kunnolla väriä. Ensimmäisellä kerralla olin tuotteen kanssa sen verran varovainen, että meinasin jo pettyä sen pigmenttisyyteen.



Tässä näette miltä tuote näyttää, kun se on ollut luomilla 12 tuntia. Se on aavistuksen kulunut, mutta mielestäni kuitenkin ihan hyvä suoritus huomioon ottaen myös sen, että päivä oli todella tuulinen ja silmäni vuotavat helposti, eikä tuotteen väitetä olevan vedenkestävä. En ole muutaman käyttökerran jälkeen huomannut, että tuote leviäisi pahasti yläluomelle, vaikka pientä siirtymistä havaittavissa onkin.



Kaiken kaikkiaan olen tyytyväinen tuotteeseen ja aion käyttää sitä jatkossa, vaikkei se täydellisin kokeilemani eyeliner olekaan :) Luomeni ovat rasvoittuvat ja silmäni vuotavat helposti, joten ne huomioon ottaen tuote on pärjännyt hyvin. Arkikäytössä oikein kiva, mutta en ehkä luottaisi tähän juhlameikissä. Tämän kokeilun myötä on pakko myöntää, että mielenkiintoni tyynymeikkivoiteita kohtaan on herännyt, joten minut saattaa pian nähdä näpräilemässä niitä kaupassa ;) Pakko muuten vinkata Nude-blogin Erikan tekemästä postauksesta, jossa hän hehkuttaa Essencen vastaavantyylistä, lupaavalta vaikuttavaa tuotetta!

Mitä cushion-tuotteita te olette käyttäneet? Vaikuttaako Tony Molyn tuote mielenkiintoiselta? :)

4 kommenttia :

  1. Todella tyylikkäät kuvat:) Sulkakynä-eye liner erittäin kekseliäistä, mutta mitäpä muuta korealaisilta voisikaan odottaa;) En käytä eye linereita, mutta tuon ottaisin mielelläni silmäniloksi:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Todellakin erittäin korealaista! Ei voisi ikinä kuvitella esim. Lorkun tulevan markkinoille vastaavanlaisella :D

      Poista
  2. Ihan mieletön pakkaus tässä, voisin ostaa pelkän pakkauksen vuoksi. :D Itselläni Cushioneista on käytössä meikkivoide ja poskipuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha :D Täytyy kyllä ehdottomasti tutustua enemmän cushion-tuotteisiin! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi <3

Blog Design by Get Polished | Copyright Divine 2017