14. huhtikuuta 2017

Korealaisia kangasnaamioita kokeilussa



Olen hulluna aasialaisiin kosmetiikkatuotteisiin, ja erityisen paljon mieleeni ovat erilaiset kangasnaamiot! Olen pitkään tykännyt hoitaa rasvoittuvaa sekaihoani kuivattavilla savipohjaisilla naamioilla, mutta viime aikoina olen siirtänyt katseeni myös muunlaisiin tuotteisiin. Rasvoittuva iho kun ei tarkoita sitä, etteikö iho tarvitsisi kosteutusta. Niinpä olenkin viime aikoina selaillut paljon niin suomalaisia kuin ulkomaalaisiakin verkkokauppoja uusien tuotelöytöjen perässä. Onkin ollut ihanaa huomata, kuinka aasialaisia tuotteita on rantautunut myös moniin suomalaisiin verkkokauppoihin! Bearel* yksi tällainen verkkokauppa, josta päätin tilata muutaman tuotteen kokeiluun :) Oli kiva, kun paketin mukana tuli muutama testikokoinen tuotekin.



Olen jo pitkään halunnut kokeilla TONYMOLY-merkin kangasnaamioita, sillä se on todella suosittu merkki myös länsimaalaisten kesken, ja myydäänhän heidän tuotteitaan myös Sephoroissa ympäri maailmaa. Mietin pitkään minkä kangasnaamion valitsisin ja lopulta päädyin ihoa kirkastavaan Lemon Mask Sheet Brightening* -naamioon. Tykkään kovasti naamioiden houkuttelevan värikkäästä ulkoasusta.

Naamio tuoksuu ihanan raikkaalta sitruunalta ja tuntuu kasvoilla miellyttävältä, vaikkakin aina kangasnaamiot hieman valuvat ja niitä joutuu korjailemaan etenkin kasvojen sivuilta. Iho tuntui pehmeältä ja raikkaalta naamion jälkeen, vaikka mitään erikoisempaa kirkastavaa efektiä en huomannutkaan. Muutaman tunnin jälkeen naamion laitosta huomasin poskipäideni hieman punottavan, mutta se oli hävinnyt aamuun mennessä eikä iholla tuntunut nipistelyä. Naamiolla oli hintaa 1,90€.



Missha oli minulle entuudestaan vieras merkki, mutta se herätti kiinnostukseni hennon kauniiden pakkaustensa vuoksi. Valitsin heiltä Herb In Nude Sheet Mask Hydrating Care*-kosteuttavan kangasnaamion, jonka hinta oli 1,90€.

Naamio pysyi yllättävän hyvin kasvoilla ja lähti vain aavistuksen irtoilemaan kasvojen reunoilta. Kasvot tuntuivat sen jäljiltä pehmeiltä ja kosteutetuilta, vaikkakin hetken aikaa hieman tahmaisilta. Voisin kuvitella ostavani Misshalta muitakin naamioita kokeiluun.



Joukon mielenkiintoisin tuote oli Missha Super Aqua PORE-Kling Nose Dual Patch, joka on mustapäiden poistoon tarkoitettu kaksivaiheinen tehohoito. Tuote on erilainen, kuin aikaisemmin testamani mustapäälaastarit, sillä se ei sisältänyt lainkaan iholle kuivahtavaa ja mustapäät repivää lappua. Hintaa tuotteella oli 2,90€.

Ensimmäinen vaihe oli mustapäiden poisto, mutta lappu pysyikin kosteana koko ajan. Se tuntui iholla aavistuksen viilentävältä eikä oikein meinannut pysyä paikoillaan. Lappu toimi ihoa pehmittävänä ja sen oli tarkoitus puskea epäpuhtaudet huokosista ulos. Olin yllättynyt, kuinka vaivattomasti ne nousivat ulos huokosista käyttäessäni apuna aikaisemmin esittelemiäni mustapääpinsettejä.

Toisen vaiheen lappu oli tarkoitettu ihoa rauhoittavaksi ja huokosia supistavaksi jälkihoidoksi mustapäiden poiston jälkeen. Myös sekään ei meinannut pysyä kunnolla paikoillaan, vaan lähti reunoilta nousemaan aavistuksen verran. Iho tuntui hetken aikaa tahmealta lapun poiston jälkeen.

Pakko vielä jakaa teille todella "upeat" ennen ja jälkeen -kuvat. Mustapäät ovat minulle todellinen ongelma, joten älkää säikähtäkö niiden runsasta määrää, haha.



Tarkennus tai valotus eivät ole kuvissa parhaat mahdolliset, mutta mielestäni niistä näkee kuitenkin eron. Olisin varmasti saanut huokosista enemmänkin talia ulos, mutta olen näiden kanssa vähän malttamaton. Monen mielestä tulos ei ehkä ole kummoinen, mutta varsinkin livenä huomasin eron selkeästi. Pitäisi vain saada lappuja lisää, jotta vaikutus olisi parempi ja tulosta saisi ylläpidettyä :)

Tässä vielä kuvaa mustapääpinseteistäni, joista näkee pieneltä alueelta lähteneen talin määrän.



Mustapääpinsetit on suunniteltu siihen, että niillä painetaan kevyesti mustapään molemmilta puolilta, jolloin tali puskeutuu ihosta ulos. Tämän jälkeen se on helppo nyppäistä pois pinseteillä, mistä johtunee tuotteen nimikin. Kurkkaa tämä postaus, jos haluat tietää niistä lisää :)



Olin jo pitkään halunnut kokeilla myös huulille tarkoitettua naamiota, joka ei varsinaisesti ole kangasaamio, mutta menee mielestäni samaan kategoriaan ;) Tilasin kokeiluun TONYMOLY Kiss Kiss Lovely Lip Patch*-naamion, jolla oli hintaa 2,90€.

Naamio oli hullun iso ja se menikin reilusti huulien yli nenään ja leuan alaosaan saakka! Olin yllättynyt siitä, kuinka paksua silikonia naamio oli ja luultavasti juuri siitä johtui se, ettei se meinannut millään pysyä paikoillaan. Naamio oli jopa aavistuksen ärsyttävä ja kaiken lisäksi se kirveli aluksi muutaman minuutin ajan. Huuleni tosin olivatkin melko kuivat tuolloin. Naamio pehmitti huulessani olleen kuivan kohdan hetkeksi, mutta jo parin tunnin päästä naamion käytöstä, läikkä tuntui taas kuivalta. Tämä oli siis ehdottomasti pienoinen pettymys :/



Pidän kangasnaamioista. sillä voit aina valita ihollesi sopivan vaihtoehdon ja kokeilla erilaisia tuotteita ilman, että joutuisit sitoutumaan tuotteeseen pitkäksi aikaa. Tiedätte varmasti sen tunteen, kun olette ostaneet uuden tuotteen, joka osoittautuukin huonoksi? Kangasnaamiot kun ovat kertakäyttöisiä ei samanlaista tuotteiden kasaantumisongelmaa ole :) Ne harvemmin kuivattavat ihoa, vaan tarjoavat niille kosteutusta samalla hoitaen ihon muita ongelmakohtia. Pidän myös siitä, että ihoa ei tarvitse huuhdella kangasnaamioiden jäljiltä, sillä yksi vihaamani asia on savipohjaisten naamioiden pois peseminen, joka tuntuu vievän aina ikuisuuden, haha.

Ovatko korealaiset kangasnaamiot teille tuttuja? Onko teillä jotain lemppareita? :)

MUKAVAA JA RENTOA PÄÄSIÄISTÄ KAIKILLE! 🐥🌷

*Affiliate-linkki, jonka kautta tehdyistä ostoista saan pienen komission.

2 kommenttia :

  1. Huulinaamio ei tuntunut toimivan mullakaan. Huomasin huulten silenevän hetken ajaksi, mutta mitään kosteuttavaa tunnetta ei tullut. Ostin nuo pinsetit, ja odottelen niiden saapumista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, nimenomaan se ei tuntunut kovinkaan kosteuttavalta :/ Pinsetit ovat varmasti hyvä ostos!

      Poista

Kiitos kommentistasi <3

Blog Design by Get Polished | Copyright Divine 2017