27. helmikuuta 2017

Leivinjauhetta sisältävä ihonpuhdistusaine


Olen täysin huullaantunut aasialaiseen kosmetiikkaan ja etenkin korealaisiin tuotteisiin. Ne kiehtovat erilaisuudellaan ja innovatiivisuudellaan selkeästi länsimaisia kuluttajia, sillä ovat saaneet osakseen paljon hehkutusta niin blogeissa kuin muuallakin somessa. Monet tuotteet kuulostavat todella hulluilta, kuten mustapää"imuri" tai jopa älyttömän turhilta, kuten puhdistustuotteen vaahdotin (tässä kohtaa täytyy myöntää, että kyseinen kapistus on matkalla tänne minunkin luokse....hups). Mutta lähes kaikki innovaatiot herättävät minussa kiinnostuksen ja olenhan minä jo monia testannutkin! (Löydät postaukset täältä.) 

Viimeisin kokeiluun päässyt tuote on Etude House Baking Powder Pore Cleansing Foam -ihonpuhdistusaine, jonka tilasin Ebayn kautta noin seitsemällä eurolla. Leivinjauhe tuntuu olevan yksi trendiraaka-aine tällä hetkellä juurikin epäpuhtaan ihon hoidossa, joten olihan kyseistä tuotetta pakko päästä testaamaan :)



Putsari vaahdottuu hyvin, ja alkuun käytinkin sitä vähän turhan paljon. Se on aavistuksen rakeista ja kuorii kasvoja hellävaraisesti. Kuorivat rakeet ovat luultavasti leivinjauhetta ja piidioksidia (silica). INCI-listan mukaan tuotteessa on leivinjauhetta vain 0,1%. Vaikuttavaa ainetta ei aina tarvitsekaan olla enempää ollakseen tehokas :)

Tuote puhdistaa kasvot hyvin, vaikka ei riitä yksinään puhdistamaan sekä meikkiä että ihoa. Käytän tuotteen kanssa iltaisin konjac sientä tehostamassa sen puhdistavaa vaikutusta. Kasvot tuntuvat pesun jälkeen aavistuksen narskuvilta, mutta tunne häviää onneksi nopeasti.

Tuotteen peseviä aineita ovat steariini-, myristiini- ja lauriinihappo sekä kokamidopropyylibetaiini, jotka ovat kaikki hellävaraisesti ihoa puhdistavia. Tuotteen ensimmäisenä raaka-aineena on ihoa kosteuttava glyseroli, mikä on poikkeuksellista, sillä yleensä kaikkien tuotteiden ensimmäinen aine on vesi.

INCI:
Glycerin, Water, Stearic Acid, Myristic Acid, PEG-32, Potassium Hydroxide, Microcristalline Cellulose, Lauric Acid, Cocamidopropyl Betaine, Glyceryl Stearate, Sodium Bicarbonate (0,1%), Disodium EDTA, Silica, Polyquaternium-7, PEG-100 Stearate, PEG-7 Glyceryl Cocoate, Sodium Benzoate, Fragrance



Plussat ja miinukset

+ Raikas tuoksu
+ Vaahtoaa ja levittyy hyvin (ei muodosta kunnon vaahtoa, mutta muuttuu juuri sopivan vaahtomaiseksi)
+ Jättää ihon raikkaan tuntuiseksi

- Iho tuntuu hetken aikaa narskuvalta pesun jäljiltä (mikä johtuu putsarin sisältämästä kaliumhydroksidista, joka on keskeinen raaka-aine saippuoissa)
- Joutuu tilaamaan ulkomailta (omalla kohdallani tämä ei ole miinus, mutta monen muun mielestä voi olla)
- En ole huomannut mustapäideni pienentyvän (olen käyttänyt tuotetta jo muutaman viikon)

Summa summarum: Oikein kiva putsari, vaikka erityisiä muutoksia en iholla ole huomannutkaan. Voisin kuvitella ostavani uudestaan tulevaisuudessa.

Minkälainen suhtautuminen teillä on aasialaiseen kosmetiikkaan? :)

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi <3

Blog Design by Get Polished | Copyright Divine 2017