10. tammikuuta 2017

Ärsyttävät pakkauskoot

 photo IMG_2579_zpsf288f192.jpg

Tykkään ostaa ja kokeilla paljon erilaisia kosmetiikkatuotteita, mutta samalla olisi kiva ehtiä käyttämään kaikki loppuun edes jotakuinkin säilyvyyden puitteissa. Enkä tarkoita sitä, että omistaisin kymmenittäin samankaltaisia tuotteita, vaan puhun ihan normaalista määrästä. Viime aikoina olen alkanut kiinnittää huomiota yhteen harmittavaan seikkaan liittyen tuotteiden säilyvyyttä ja pakkauskokoja, joten ajattelin avata asiaa postauksen muodossa. Olisikin tosi kiva kuulla mitä mietteitä teillä on asiaan liittyen! :)

Ennen kuin mennään itse asiaan haluan avata teille lyhyesti minkälaiset pakkausmerkinnät kosmetiikan lainsäädäntö vaatii säilyvyyden osalta. Jos tuote säilyy avaamattomana alle 30 kuukautta, pakkauksesta tulee löytyä parasta ennen  -päivämäärä. Mikäli tuote säilyy avaamattomana yli 30 kuukautta, pakkaukseen laitetaan PAO-merkintä. PAO-merkintä eli "period after opening" on tuotteen kyljessä näkyvä avatun purkin kuva, jonka sisällä tai vieressä on numero ja M-kirjain. Esimerkiksi 12M kuvaa sitä, että tuote säilyy avattuna vuoden verran.



Sitten itse aiheeseen eli asiaan, joka minua välillä jopa ärsyttää tuotteiden pakkausko'oissa. Tietyt tuotteet tuntuvat loppuvan turhankin nopeasti, kun taas jotkut purkit pyörivät kylpyhuoneen kaapeissa ikuisuudelta tuntuvan ajan, vaikka niitä käyttäisi useita kertoja viikossa. Vartalovoiteet ja kasvotuotteet loppuvat kesken salakavalan nopeasti, kun taas hiustuotteita joutuu jopa heittämään roskiin, sillä niitä ei ehdi käyttää loppuun. Mielestäni isoin tekijä tässä ovat epäsopivat pakkauskoot eikä se, etten vain käyttäisi tuotteita tarpeeksi usein. Voisin hyvin ostaa vaikka 500 ml vartalovoiteen, sillä 200 ml purkki kuluu minulla 1-2 kuukaudessa. Tämä on tietysti toisaalta positiivinen ongelma, sillä ainakaan tuotteita ei joudu heittämään roskiin :)

Enemmän minua kuitenkin harmittaa turhan isot pakkauskoot, jolloin tuotteita joutuu joskus heittämään roskiin ennen kuin niitä on ehtinyt käyttää loppuun. En ole asiassa pilkunviilaaja, mutta en mielelläni käytä tuotteita, joiden säilyvyysaika on ylittynyt reippaasti. Ongelma on etenkin erilaisilla hiustenhoitotuotteilla. Hiusöljyt, -seerumit, -voiteet ja hiuksiin jätettävät hoitoaineet eivät meinaa kulua loppuun sitten millään! Varsinkaan öljyisemmät tuotteet, joita ei viitsi laittaa hiuksiin suurta määrää ellei halua niiden näyttävän rasvaisilta.

Puuterimaisten meikkien suhteen en ole yhtä tarkka, sillä ne eivät sisällä vettä ja säilyvät näin ollen hyvin useitakin vuosia. Pitkä säilyvyys selittyy juuri vedettömyydellä, sillä bakteerit kasvavat huomattavasti paremmin vesipitoisissa olosuhteissa. Toki jokaisen tuotteen kohdalla tilannetta kannattaa arvioida tuotekohtaisesti ja käyttää apuna näkö- ja hajuaisteja. Pilaantuneen tuotteen kyllä erottaa silmin ja tuoksukin on yleensä omituinen. Puuterimaisiin tuotteisiin, kuten luomivärinappeihin päätyy helposti bakteereja esim. sormien kautta, joten sen vuoksi niidenkin säilyvyyttä kannattaa tarkkailla. Ripsiväri säilyy avattuna maksimissaan puoli vuotta, mutta huulipunat jopa 2-3 vuotta. Myös huulipunien kohdalla tarkastelen säilyvyyttä tuotekohtaisesti. Nestemäiset huulipunat säilyvät vähemmän aikaa, kuin tavalliset vahamaiset huulipunat.

Pakkauksista puheenollen voisi olla näppärää, jos alkaisi merkitsemään tuotteiden kylkiin avatun kuukauden. Tämä helpottaisi hieman säilyvyyden seurailua, sillä joskus sitä saattaa heittää pois tuotteen, jolla olisi vielä käyttöaikaa jäljellä.

Lopputulema: 500 ml vartalovoiteet, 20-30 ml hiusöljyt/-seerumit ja max 100 ml hiuksiin jätettävät hoitoaineet, kiitos :D


Onko joku pohtinut samaa asiaa vai kuluuko teillä tuotteet aina ajallaan? :) 

10 kommenttia :

  1. Ihan samaa välillä mietin. Tykkään tosi paljon erilaisista matkapakkauksista just sen takia, että kerkii käyttää loppuun ja muodostaa kuitenkin mielipiteen. Kun tukka on pese ja pidä mallia niin muotoilutuotteita riittäs ihan miniminipullot mutta eipä niitä ole saatavilla. Kosteusvoidetta voisi kulutuksen puolesta ostaa muuten kymmenen litran ämpäreissä mutta kyllästyn jos käytän samaa jatkuvasti. Meikkituotteista en saa loppumaan kuin huulikiiltoja. Sen vuoksi tykkään Essencen LE-huulipunista jotka usein on vain 1,9g niin on edes joku toivo saada loppumaan säilyvyysaikana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matkapakkaukset tosiaan ovat juuri tuon takia todella näppäriä! Kyllästyminen tuotteeseen ja halu kokeilla uusia tuotteita ovat myös syitä, joiden vuoksi pienemmät pakkauskoot olisivat kivempia :)

      Poista
  2. Mä oon joskus pohtinut ihan samaa ja miettinyt juuri sitä, että pitäisi ruveta kirjoittamaan tuotteiden avauskuukaudet niihin ylös. Toisaalta onneksi tuotteiden ulkonäöstä ym. aika hyvin näkeekin, onko tuote vielä käyttökelpoinen vai ei :)

    Noista öljyistä sun muista oon muuten ihan samaa mieltä :D Ne ei kulu sitten millään ja sellaset pienet matkakootkin kestää mulla älyttömän kauan. Varsinkin kun käytän mielelläni useita tuotteita yhtä aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha joo niinpä, pienet 10 ml purkitkin pyörivät hyllyissä varmaan vuoden :D

      Poista
  3. Mä olen joskus kirjoittanut postauksen tuotteista, jotka ei lopu koskaan ja hiustenhoito- ja muotoilutuotteet ovat sellaisia. Nykyään tykkään suosia öljyjä, joita voi käyttää niin vartalolle kuin hiuksillekin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika kiva idea, että ostaa tuotteita, joilla on monta käyttötapaa ja näin ollen tuote kuluu nopeammin :) Täytyy käydä lukemassa sun postauksesi aiheesta!

      Poista
  4. Esimerkiksi sheavoi-pänikät ei tunnu kuluvan sitten millään, eikä koskaan :D

    VastaaPoista
  5. Hei tää on niin tuttua! :D Monesti tuntuu ettei jotkut tietyt meikkituotteet kulu ikinä, ja sitten jännittää että meneekö nyt hirveästi rahaa hukkaan kun alkavat pilaantumaan. Mieluummin sitä ostaisi vähän pienemmässä koossa ja useampia erilaisia tuotteita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha :D Esim ABH:n kulmapomada voisi olla puolet pienemmässä purkissa, sillä mulla kestää se yksi purkki varmaan pari vuotta :D Ja sehän säilyisi avattuna oikeasti vain 6kk...

      Poista

Kiitos kommentistasi <3

Blog Design by Get Polished | Copyright Divine 2017