21. joulukuuta 2016

Täydellinen huulipuna jouluksi + valmistujaispohdintaa



Eilen päättyi virallisesti yksi jakso elämästäni, sillä sain käsiini todistuksen suoritetusta estenomin ammattikorkeakoulututkinnosta (Jihuu!). Nyt siis vaan kohti työelämää ja uusia haasteita, joita odotan suurella innolla. Olen tyytyväinen koulutusvalintaani, sillä olen huomannut näiden 3,5 vuoden aikani olevani oikealla alalla. Kiinnostus kosmetiikkaa, markkinointia ja ylipäätään alaa kohtaan on kasvanut huimasti. Raaka-aineet ja niihin liittyvät asiat kiinnostavat minua mielettömästi, mutten koe osaamiseni olevan vielä riittävällä tasolla. Estenomina oleminen vaatiikin jatkuvaa oman tietämyksen päivittämistä, sillä mm. kosmetiikan lainsäädöntö muuttuu jatkuvasti. Sitä tämä elämä kai kuitenkin pitkälti on, että kehitytään ja opitaan lisää asioita :)



Nyt kuitenkin hetkeksi katse lähitulevaisuuteen ja viikonloppuna koittavaan jouluun. Olenko ainoa, jonka joulufiilis on hieman kateissa? Onko jouluaatto tosiaan jo kolmen yön päästä... Työkiireet ja valmistujaiset eivät ole antaneet juurikaan sijaa joulun miettimiselle, vaikka lahjoja olen ostellut jo kuukauden ajan. Eiköhän se fiilis sieltä kuitenkin tule vihdoin sitten aattona :) Valkoista maata odottelen silti epätoivoisesti...

Yksi jouluperinteistäni on se, että puen päälleni jotain punaista. Tänä vuonna tuo jotain punaista saattaa hyvinkin olla kuvissa näkyvä metallinhohtoinen huulipuna ;)  Ihanuus on Milani Amore Mattallics -nestemäinen huulipuna sävyssä 06 Mattely in Love. Sävy ei tule täysin edukseen kuvissa, vaan on luonnossa enemmän metallinen ja aavistuksen tummemman värinen. Tämän kanssa olen saanut useasti kehuja, sillä sävy on tosiaan luonnossa mitä upein! :)



Olen esitellyt Milanin huulipunia ennenkin ja tuon postauksen löydät täältä (klick). Milani ei pettänyt tämänkään tuotteen kohdalla, vaan huulipuna levittyy kauniisti kuivuen täysin mattaiseksi. Huulet eivät jää tahmeiksi, mikä on plussaa. Huulipuna on miellyttävän tuntuinen huulilla ja kuluu ainoastaan sisäosista syödessä tai juodessa. Kannattaa kuitenkin olla varovainen lisätessä tuotetta huulille, sillä se kerrostuu helposti ruman näköiseksi. Mielestäni tämä on täydellinen punainen asuste joulun pyhiksi ;)



Oikein ihanaa joulua kaikille ♥ Palailen ensiviikolla, jolloin luvassa on vuoden 2016 parhaimpien tuotteiden esittelyä :) 

4 kommenttia :

  1. Paljon onnea valmistumisen johdosta<3 Estenomin oppinot kiinostaisivat itseänikin, mutta harmi kun sitä voi nykyään opiskella enää pk-seudulla :/

    Oi toi huulipuna on kyllä ihan täydellisen sävyinen joulunaikaan! Muutenkin toi sävy on hurjan kaunis :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Niin, tosi harmi että koulutus lopetettiin Turusta :(

      Poista
  2. Oii, on kyllä ihan sairaan upia puna! :) Onnia valmistumisesta! :-)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi <3

Blog Design by Get Polished | Copyright Divine 2017