29. joulukuuta 2016

Vuoden 2016 parhaat kauneustuotteet


Heips! Toivottavasti teillä kaikilla oli ihana joulu Minun jouluni meni perinteisin menoin, vaikka se poikkesi monella tapaa aikaisemmista vuosista. Tärkeintä joulussa on mielestäni yhdessäolo ja hauskanpito rakkaiden kanssa  Naurua, ruokaa ja lahjoja ainakin piisasi :)

Olen joka kuukausi esitellyt edellisen kuukauden suosikkituotteita, mutta tähän postaukseen olen koonnut ne kaikista parhaimmat tuotteet vuodelta 2016 :) Olen koittanut ottaa mukaan vain tuotteita, jotka ovat tulleet minulle tutuiksi juuri tämän vuoden aikana, mutta joukkoon pääsi myös pari vähän pidempiaikaista suosikkia :) pahoittelut siitä,  että suurinta osaa tuotteista ei saa Suomesta, vaan ne pitää tilata netistä tai ostaa ulkomailta :(



Konjac Sponge
Tutustuin tähän mahtavaan ihonpuhdistuksen apuriin alkuvuonna ja sen jälkeen se on ollut yksi tärkeimmistä, ellei jopa kaikkein tärkein, ihonhoitotuotteeni. Harmaa sieni sisältää luonnosta peräisin olevan konjac-juuren lisäksi myös bambuhiilta, joka vetää epäpuhtauksia puoleensa. Konjac-sieni tehostaa puhdistustuotteen vaikutusta, syväpuhdistaa ihoa ja kuorii kevyesti sen pintaa. Lisää käyttökokemuksestani voit lukea täältä :)



Neutrogena Visibly Clear Pink Grapefruit Face Wash
Täydellinen sekaihon ihonpuhdistustuote, joka ei ylipuhdista ihoa ja on kaikenlisäksi edullinen. Tuote tekee ihosta pehmeän ja raikkaan tuntuisen ilman kiristävää tunnetta. Se sisältää muun muassa salisyylihappoa, jonka tiedetään vaikuttavan ihon mustapäihin. Tästäkin tuotteesta löytyy postaus täältä :)



Elizavecca Milky Piggy Carbonated Bubble Clay Mask
Erikoinen, hauska ja tehokas kasvonaamio, joka imee puoleensa ihon epäpuhtauksia. Erikoisen naamiosta tekee sen kupliva koostumus, joka muodostaa kasvoille hauskan vaahtomaisen kerroksen reagoidessaan ilman hapen kanssa, haha. Kurkkaa tähän postaukseen, jos haluat nähdä miltä naamio näyttää kasvoilla. Naamio jättää ihon pehmeäksi ja mattaiseksi tekemättä siitä liian kiristävän tuntuista. Tuotetta voi tilata mm. iHerb-verkkokaupasta.  



Davines Shampoo & Conditioner
Ehdottomasti paras kokeilemani shampoo löytyy Davinesilta! Shampoo on sulfaatiton, mutta vaahtoaa reilusti ja puhdistaa päänahan hellävaraisesti. Päänahan kutina on vähentynyt huomattavasti siirryttyäni sulfaatittomaan shampooseen. Tuoksu on miedon miellyttävä. Otin myös hoitoaineen parhaiden tuotteiden joukkoon, sillä se kosteuttaa ja pehmittää hiuksia ihanasti.



Ziaja Cocoa Butter Hair Mask
Huumaavan ihanan tuoksuinen hiusnaamio, joka kosteuttaa hiuksia tehden niistä sileät, kiiltävät ja pehmeät. Ostin messuilta taas pitkästä aikaa purkillisen tätä ja olin ihan unohtanut, kuinka tästä pidänkään. Nyt se on kuitenkin tullut jäädäkseen osaksi hiustenhoitorutiinejani :)



Alba Botanica Leave-In Conditioner
Runsaasti luonnonainesosia sisältävä hiuksiin jätettävä hoitoaine, joka kosteuttaa hiuksia vähentäen niiden pörröisyyttä ja tehden niistä sileät. Tästä on tullut ehdoton suosikkini hiuksiin jätettävistä tuotteista :) Ainut pieni miinus on tuotteen raaka-ainemainen tuoksu. Tätä saa tilattua mm. iHerb-verkkokaupasta, jossa se on saanut melkoisen hyvät arvostelut.



Goldwell Soft Color 8k
Aloin keväällä värjäämään hiuksiani oranssihtaviksi/punertaviksi, mutta halusin kuitenkin luonnollisen lopputuloksen. Shokkivärit olivat siis nounou, ja kampaajaluokkakaverieni suosittelema ostin kuvassa näkyvän suoravärin, jolla sain hiuksiini aikaan juuri haluamani punertavan sävyn. Suoraväri tarttuu hiuksiin sähkövarauksin eikä vaadi hapetetta. Se on hiuksille siis yhtä huonoksi kuin hoitoaine ;) Tulos ei (välttämättä) ole kovin pysyvä, joten suoraväri oli senkin puolesta turvallinen aloitus :) Kun tuotetta lisää kuiviin hiuksiin ja antaa sen olla niissä jopa tunnin, pysyy värjäystulos mielestäni hyvin.



Tangle Teezer The Ultimate
Ehdottomasti paras käyttämäni hiusharja, joka on lisäys Tangle Teezer -harjojen joukkoon. Käytän tätä nykyään oikeastaan aina hiuksia harjatessani tai jos olen tekemässä esimerkiksi tiukkaa ponnaria :) Harjasta löytyy postaus täältä.



Too Faced Better Than Sex Mascara
Tästä ripsiväristä en luovu! Erottelee ja tuuhentaa ripsiä paremmin kuin mikään muu kokeilemani ripsiväri. Alkuun ostettuani tämän jopa epäilin sen suosiota, mutta jo muutaman kerran käytön jälkeen olin vakuuttunut. Harmi, että täytyy mennä vähintään Tukholmaan asti saadakseen tätä...



TheBalm Schwing Black Liquid Eyeliner
Vihdoin olen löytänyt nestemäisen eyelinerin, joka ei kuivu muutamassa viikossa. Minulla on ollut tämä käytössä nyt noin puoli vuotta ja se toimii edelleen kuin olisi uusi. Tarkan kärjen avulla saa ohuen ja tarkan rajauksen, joka kuivuu nopeasti mattamustaksi. Ainoa miinus on se, että tuote ei ole vedenkestävä. Kerran silmät vuosivat niin paljon, että eyeliner oli pitkin luomia...



Morphe Brushes 35O
En vain voinut olla lisäämättä tätä palettia vuoden suosikkien joukkoon! Paletti sisältää 35 tosi pigmenttistä sävyä, joista saa loihdittua monenlaisia meikkilookeja :) Kurkkaa tänne, jos haluat lukea tästä lisää.




Colourpop Eye Shadow
Ihanan kermainen koostumus ja mieletön pigmentti! Eikä muuten ole hinnalla pilattu, sillä yksi sävy maksaa $5. Näitä täytyy saada lisää :) Tästä postauksesta voit katsoa kaikkien omistamieni sävyjen swatchit.



Benefit Hoola Bronzer
Superkehuttu mattainen aurinkopuuteri, jonka ostin Prahan Sephorasta kesällä. Tuote on yksi parhaista ostoksista koko vuonna, sillä tämä on täydellisen sävyinen aurinkopuuteri, joka myös häivyttyy kauniisti :)



Too Faced Melted Liquified Long Wear Lipstick
Vaikka mattapunista tykkäänkin, on oloni kotoisampi kermaisemmassa huulipunassa. Melted-yhdistää ikään kuin molempien hyvät puolet. Se on koostumukseltaan kermaisen pehmeä, mutta pysyy huulilla paremmin kuin tavallinen huulipuna. Huulet pysyvät koko ajan pehmeinä eikä huulituote kuivu mattaiseksi :) Kuvassa sävy nude, joka on lämmin, aavistuksen persikkainen nude.



Acca Kappa Vaniglia Fior di Mandorlo Eau de Parfum
Maailman kaikkein lempparein tuoksu Täydellisen vaniljainen tuoksu, joka kestää iholla pitkään. Voisin nuuhkia tätä kaiket päivät, sillä se on kaiken kaikkiaan huumaavan hyvän tuoksuinen. Iso 100 ml tuoksu riittää pitkään, mutta pikkuhiljaa olisi uuden aika.



beautyblender blotterazzi
Yksi tämän vuoden ehdottomasti parhaista kauneustuotteista on blotterazzi. Ihoni rasvoittuu päivän mittaan, ja blotterazzi poistaa kiillon kasvoilta näppärästi ja vaivattomasti ilman, että minun tarvitsee lisätä puuteria. Blotterazzi tekee kasvoista luonnollisen näköiset samalla kuitenkin vetäen puoleensa ihon ylimääräistä kiiltoa.



Ardell False Lashes
Suosikkini ovat Demi Wispies ja Demi-tekoripset, joilla saa näyttävän, mutta kuitenkin tietyllä tavalla luonnollisen lopputuloksen. Pidän näissä myös siitä, että ripsinauha on tosi ohut ja huomaamaton, joten tekoripsiä voi pitää myös ilman silmäluomen rajaamista. (Kuvan ripset olleet jo kerran käytössä.)



Vera Mona Color Switch Solo
Supernäppärä apuväline kenelle tahansa meikkaajalle! Tämän avulla saa nopeasti tehtyä siveltimelle pikapuhdistuksen, jolloin esimerkiksi samaa luomivärisivellintä voi käyttää kahden erilaisen luomivärin levitykseen. Ei välttämättä tarvitse omistaa tuhatta eri sivellintä, kun parillakin pärjää tämän kanssa :)

Minkälaisia tuotteita löytyisi teidän vuoden parhaiden listalta? Kenties samoja, kuin minulta? :)

21. joulukuuta 2016

Täydellinen huulipuna jouluksi + valmistujaispohdintaa



Eilen päättyi virallisesti yksi jakso elämästäni, sillä sain käsiini todistuksen suoritetusta estenomin ammattikorkeakoulututkinnosta (Jihuu!). Nyt siis vaan kohti työelämää ja uusia haasteita, joita odotan suurella innolla. Olen tyytyväinen koulutusvalintaani, sillä olen huomannut näiden 3,5 vuoden aikani olevani oikealla alalla. Kiinnostus kosmetiikkaa, markkinointia ja ylipäätään alaa kohtaan on kasvanut huimasti. Raaka-aineet ja niihin liittyvät asiat kiinnostavat minua mielettömästi, mutten koe osaamiseni olevan vielä riittävällä tasolla. Estenomina oleminen vaatiikin jatkuvaa oman tietämyksen päivittämistä, sillä mm. kosmetiikan lainsäädöntö muuttuu jatkuvasti. Sitä tämä elämä kai kuitenkin pitkälti on, että kehitytään ja opitaan lisää asioita :)



Nyt kuitenkin hetkeksi katse lähitulevaisuuteen ja viikonloppuna koittavaan jouluun. Olenko ainoa, jonka joulufiilis on hieman kateissa? Onko jouluaatto tosiaan jo kolmen yön päästä... Työkiireet ja valmistujaiset eivät ole antaneet juurikaan sijaa joulun miettimiselle, vaikka lahjoja olen ostellut jo kuukauden ajan. Eiköhän se fiilis sieltä kuitenkin tule vihdoin sitten aattona :) Valkoista maata odottelen silti epätoivoisesti...

Yksi jouluperinteistäni on se, että puen päälleni jotain punaista. Tänä vuonna tuo jotain punaista saattaa hyvinkin olla kuvissa näkyvä metallinhohtoinen huulipuna ;)  Ihanuus on Milani Amore Mattallics -nestemäinen huulipuna sävyssä 06 Mattely in Love. Sävy ei tule täysin edukseen kuvissa, vaan on luonnossa enemmän metallinen ja aavistuksen tummemman värinen. Tämän kanssa olen saanut useasti kehuja, sillä sävy on tosiaan luonnossa mitä upein! :)



Olen esitellyt Milanin huulipunia ennenkin ja tuon postauksen löydät täältä (klick). Milani ei pettänyt tämänkään tuotteen kohdalla, vaan huulipuna levittyy kauniisti kuivuen täysin mattaiseksi. Huulet eivät jää tahmeiksi, mikä on plussaa. Huulipuna on miellyttävän tuntuinen huulilla ja kuluu ainoastaan sisäosista syödessä tai juodessa. Kannattaa kuitenkin olla varovainen lisätessä tuotetta huulille, sillä se kerrostuu helposti ruman näköiseksi. Mielestäni tämä on täydellinen punainen asuste joulun pyhiksi ;)



Oikein ihanaa joulua kaikille ♥ Palailen ensiviikolla, jolloin luvassa on vuoden 2016 parhaimpien tuotteiden esittelyä :) 

18. joulukuuta 2016

Näyttävä glitter-meikki uudenvuodenjuhliin



Pitkästä aikaa meikkikuvia, joiden kuvaaminen on jäänyt harmillisesti vähälle vähenevän luonnonvalon vuoksi. Päätin eilen kokeilla minkälaisia kuvia saan aikaiseksi käyttämällä kameran omaa salamaa ja mielestäni näistä tuli ihan kivoja. Jos ei siis ota huomioon sitä, kuinka kalpeaksi kova valo tekee ihoni, haha. Tässä siis inspiraatiota esimerkiksi uudenvuodenjuhliin :)



Inspiraatio tähän glitteriseen meikkiin syntyi Youtuben kauneusguru Desi Perkinsiltä. Hänen videonsa voitte käydä katsomassa täältä (klick). Toteutin meikin kultaisena versiona viininpunaisin huulin, sillä minulta ei löydy hopeaa glitteriä. Lookista tuli mielestäni tosi kiva! Ja tämä oli nopea ja helppo toteuttaa :)



Silmämeikkiin lisäsäväyksen toi glitter, jona käytin Perkinsin tavoin glitter-eyelineria. Myös irtoglitterillä ja siihen sopivalla liimalla saisi saman aikaiseksi, mutta eyelinerin käyttö on huomattavasti siistimpää, sillä irtoglitter pöllyää aina kaikkialle :D Minusta on ihanaa katsoa Youtube-videoita juuri niistä saadun insipiraation vuoksi, sillä monesti meikit tulee tehtyä melko saman kaavan mukaisesti.



Pohja:
♦ Rimmel Stay Matte -pohjustusvoide
♦ L'Oréal Paris Infallible 24h -meikkivoide (sävy 120 Vanilla)
♦ L'Oréal Paris True Match -peitevoide (sävy 1 Ivory)
♦ Lumene Translucent -irtopuuteri
♦ Benefit Hoola -aurinkopuuteri
♦ Milani-poskipuna (Sävy Luminoso)
♦ TheBalm Mary Lou-Manizer -korostuspuuteri
♦ Urban Decay De-Slick -meikin kiinnityssuihke



Kulmakarvat ja silmät 
♦ Anastasia Dipbrow Pomade (sävy chocolate)
♦ L'Oréal Paris Brow Artist Plumber (sävy light/medium)
♦ Mac Pro Longwear Paint Pot (sävy Soft Ochre)
♦ TheBalm Nude 'tude -paletti (sävy sultry luomivaossa ja häivytyssävynä ja sävy seductive liikkuvalla luomella, molempia sävyjä myös alaluomella)
♦ Nyx Liquid Crystal Liner (sävy Crystal Gold koko liikkuvalla luomella) 
♦ TheBalm Schwing -eyeliner
♦ Too Faced Better Than Sex -ripsiväri
♦ Ardell Demi -irtoripset & Duo-ripsiliima



Huulet:
♦  Essence Longlasting Lipliner (sävy 10 Berry on my mind) TÄÄ ON MUUTEN IHAN HUIPPU! JA MAKSAA ALLE 2€ :)
 Stendhal-huulipuna (sävy 629 eli todella syvänpunainen sävy)


Minkälainen UV-meikki teillä tullaan tänä vuonna näkemään? :)

11. joulukuuta 2016

Iho hehkuvaksi savinaamiolla // L'Oréal Glow Mask



Ostin syyskuussa testiin paljon hehkutetun L'Oréal Paris Pure Clay Purify Mask -kasvonaamion, joka on yksi heidän uudesta kolmesta savipohjaisesta naamiostaan. Kirjoittelin tuotteesta aika kattavan arvion, jonka löydät täältä. Sarjaan kuuluvat vihreän Purify Mask -naamion lisäksi musta Glow Mask ja punainen Exfo Mask. Vihreän naamion ollessa lähes loppu nappasin hetki sitten kaupasta mukaani mustan, ihon heleytystä lupailevan naamion. Parin testikerran jälkeen ajattelin tulla kertomaan teille mielipiteeni tuotteesta :)



Kaikki kolme naamiota sisältävät perusraaka-aineinaan kaoliinia, montmorilloniittia ja rhassoulia, jotka ovat erilaisia savityyppejä. Mustan Glow-naamion vaikuttavana aineena on näiden lisäksi hiilijauhe, jonka sanotaan olevan kuin magneetti, joka vetää epäpuhtauksia puoleensa. Naamio syväpuhdistaa ja heleyttää ihoa hellävaraisesti kuivattamatta sitä. 

Kaoliini eli valkosavi

• Mineraalipohjainen luonnossa esiintyvä savi
• Suosittu raaka-aine rasvaisen ihon tuotteissa, sillä imee tehokkaasti puoleensa ihon epäpuhtauksia
• Kuorii ihoa mekaanisesti 
• Suurina määrinä voi kuivattaa ihoa
• inci: Kaolin


Montmorilloniitti 

• Saviseos (mm. bentoniittia) 
• Imee epäpuhtauksia tehokkaasti puoleensa
• inci: Montmorillonite

Rhassoul

• Mineraalisavi, jota louhitaan Marokossa

• Imee epäpuhtauksia tehokkaasti puoleensa
• Kuorii ihoa mekaanisesti

• inci: Moroccan Lava Clay

Hiili

Imee epäpuhtauksia tehokkaasti puoleensa
Kuorii ihoa 
• inci: Charcoal Powder

Tuotteen koko Inci: Aqua / Water, Kaolin, Montmorillonite,  Lecithin, Polysorbate 20, Butylene Glycol, Propylene Glycol, CI 77499 / Iron Oxides, Oryza Sativa Starch / Rice Starch, Moroccan Lava Clay, Charcoal Powder, Caprylyl Glycol, Citric Acid, Xanthan Gum, Polyglycerin-10, Polyglyceryl-10 Myristate, Polyglyceryl-10 Stearate, Sodium Dehydroacetate, Phenoxyethanol, Chlorphenesin, Linalool, Limonene, Parfum / Fragrance



Käyttökokemus tuotteesta?

• Raikkaan savimainen tuoksu
• Pehmeä, helposti levitettävä koostumus, joka kannattaa levittää litteän siveltimen avulla. Minulla on käytössä tavallinen meikkivoidesivellin. 
• Nopea kuivumisaika (n. 5-10 minuuttia).
• Kuivuu kasvoille aika kovaksi kerrokseksi, joten naaman liikuttelu on hankalaa. 
• Naamio "uppoaa" nenän ihohuokosiin melko hurjan näköisesti, mutta selkeästi se myös samalla vetää mustapäitä niistä pois. • Kasvot tuntuvat aika kuivilta heti naamion poistamisen jälkeen, joten kasvovoide on must. 
• En osaa ottaa kantaa siihen heleyttääkö naamio kasvoja, mutta iho tuntuu raikkaalta ja puhtaalta käytön jälkeen ja mielestäni nenän mustapäät pienentyvät jo yhdellä käyttökerralla. 
• Kasvoveden ja kosteusvoiteen jälkeen kasvot tuntuvat pehmeiltä ja puhtailta. 

EDIT 11.7.17 // Voin oikeasti todeta naamion toimivaksi mustapäihin! Olen jo jonkin aikaa tykännyt levittää sen siveltimen sijasta sormin ja oikein kunnolla hieroa sitä mustapäille. Eron näkee välittömästi naamion pesemisen jälkeen :) 



Muuta huomioitavaa tuotteesta

• Suositellaan käytettäväski 2-3 kertaa viikossa, mikä on mielestäni turhan usein. Kerta viikossa riittää omalla kohdallani varsin hyvin :) 
• Rakastan naamion pakkausta! Lasiset purkin ovat ylellisen tuntuisia ja näyttävät kivoilta vessan hyllyllä. 
• Pakkauksesta puhuttaessa täytyy kuitenkin sanoa, ettei purkkimalli ole kaikista hygieenisin vaihtoehto, joten onkin parempi käyttää tuotteen kanssa erillistä sivellintä sormien sijasta.
• Hinta on 10,90€ ja tuotetta on pakkauksessa 50 ml.

• Vihreä Purify Mask polttelee hetken aikaa kasvoilla, mutta onnekseni Glow Mask ei ole ainakaan tähän mennessä aiheuttanut samanlaisia tuntemuksia. 
• Naamio ei myöskään aiheuta silmien kirvelyä/vuotamista samalla tavalla kuin Purify Mask. 



Parin käyttökerran jälkeen voin todeta pitäväni mustasta naamiosta enemmän kuin vihreästä ja aion varmasti ostaa sitä jatkossa lisää :) Psst. Sokoksella näytti olevan naamiot aika kovassa tarjouksessa 5,90€/kpl. En valitettavasti tiedä miten pitkään tarjous jatkuu, mutta nyt on aika hyvä tilaisuus ostaa tuote itselle (tai lahjaksi) kokeiluun. 


Onko joku muu ihastunut L'Orealin savinaamioihin? :) 

6. joulukuuta 2016

Tukholman kosmetiikkaostokset



Hei kaikille ja ihanaa Itsenäisyyspäivää Suomi! 

Otimme pienen irtioton arjesta ja suuntasimme sunnuntaina laivalle tarkoituksenamme käydä piipahtamassa Tukholmassa jouluostoksilla. Sinne suunnatessa ei tietenkään voi jättää välistä käyntiä Sephorassa tai laivan Tax Free -kaupassa, joten muutama juttu tarttui reissulta mukaan. Ostokset olivat kosmetiikkapainotteisia, joten ajattelin tehdä niistä oman postauksensa :)



Rituals on merkkinä minulle tuttu, mutta yhtäkään tuotetta en ole aikaisemmin omistanut. Poikaystäväni äiti kuitenkin aina hehkuttaa tuotteita, joten en voinut olla vastustamatta tätä upeaa lahjaboksia. Ajattelinkin antaa boksista ainakin Bed & Body Mist -suihkeen sekä Himalaya Scrub -kuorinta-aineen eteenpäin joululahjoina. Itselläni haluan pitää ihanan tuoksuisen Indian Rose & Himalayan Honey -vartalovoiteen sekä vaahtoavan Foaming Shower Gel Sensation -suihkugeelin :) Ostin setin tavaratalo NK:sta. Setin lisäksi ostin vielä laivan pieneltä Rituals-osastolta ihanan Indian Rose & Sweel Almond Oil -käsivoiteen. Ritualsin tuoksut ovat huumaavan ihania ja niistä tulee ihan mieleen rentoutuminen ja spa 



Hieman fiiliskuvaa siitä, kuinka käsi- ja vartalovoide löytyvät tästä lähtien yöpöydältäni ;) Tuoksujen lisäksi pidän tuotteiden yksinkertaisen tyylikkäistä ulkoasuista!



Olin jo valmiiksi suunnitellut mitä haluan ostaa Sephorasta ja vastoin muiden odotuksia, päätyi koriini vain kolme tuotetta. Jouduin kylläkin moneen otteeseen toitottamaan itselleni kuinka en tarvitse enempää luomiväripaletteja, huulituotteita tai korostusvärejä. Becca x Jaclyn Hill -korostuspaletti oli vähällä päätyä ostoskoriin, mutta jätin sen myymälään tällä kertaa. 

Olen rakastunut sekä Benefitin että Too Facedin ripsiväreihin, joten ostin tällä kertaa molemmat. They're Real ja Better Than Sex ovat ehdottomasti parhaita ripsareita, joita olen testannut! Ajattelin muuten tehdä pienen vertailupostauksen, jossa vertaan yhtä hypetettyä superedullista ripsiväriä jompaan kumpaan näistä :) Sephorasta tarttui mukaan myös Perfecting & Brightening Pearl -kangasnaamio, joka pääsee testiin heti tänään. Gallerian-kauppakeskuksen Head Spot -kauneushoitolasta ostin Bath & Body Works Vanilla Buttercream -käsivoiteen, jonka ostin samaisesta paikasta myös reilut vuosi sitten, kun viimeksi olin Tukholmassa. Tämän tuoksu on niin huumaava, että sitä tekisi mieli syödä, haha.

Melko vähäiset olivat siis tämän kertaiset kosmetiikkaostokset, joiden lisäksi ostin myös parit joululahjat. Tästä eteenpäin ajattelin taas aloittaa kosmetiikkalakon eli en saa ostaa mitään mitä en oikeasti tarvitse. Aloitan siis uuden vuoden lupaukseni jo hieman etukäteen ;)

Miltä teidän Tukholman ostokset olisivat näyttäneet? :)

4. joulukuuta 2016

Joululahjaksi itsetehtyä kosmetiikkaa



Minua on tässä vuoden sisään puraissut pieni DIY-kärpänen ja erilaisia pieniä juttuja on tullut tehtyä itse. Blogin puolelta löytyykin muutamia postauksia erilaisista itsetehdyistä jutuista, jotka löytyvät täältä :) Lähestyvän joulun kunniaksi haluan jakaa teille ohjeet DIY-kosmetiikkatuotteisiin, joita annoin itse viime vuonna joululahjaksi. Kuvia ei hirveästi ole ja nekin vähän heikkolaatuisia, sillä kaikki on otettu ihan vain puhelimen kameralla.

Halusin tehdä joululahjoiksi nimenomaan kosmetiikkaa, joten suuntasin Pinterestiin ja lähdin etsimään sopivia ohjeita. Sain idean juuri piparminttuisista tuotteista tästä (klick) postauksesta. Kuitenkin sekä kuorinta-aineen että vartalovoiteen reseptit on muualta. Kuorinta-aineen alkuperäisen ohjeen löytää täältä ja vartalovoiteen täältä (klick). Minusta oli ihana idea laittaa kuorinta-aine kahdessa värissä kerroksittain purkkeihin, jolloin niistä tuli näyttävämmät. Vartalovoiteen reseptin etsiminen olikin sitten hieman haastavampi prosessi, sillä millään ei meinannut löytyä sopivaa. Halusin voiteen koostuvan suht vähäisestä määrästä aineita ja nimenomaan luonnollisista aineista. Monet ohjeet kun sisälsivät valmiita kaupan voiteita tai vaseliinia. Onnistuin löytämään mielestäni kivat ohjeet, jotka löytyvät alempaa postauksesta :)



Ostin pienet purkit Tigerista ja ne taisivat kustantaa noin euron kappale. Löysin vain pari valmiiksi punaisella kannella varusteltua purkkia, joten päätin sitten tuunata lopuista punaiset itse :D Varmasti olisin löytänyt tarpeeksi punaisia, jos olisin kiertänyt useamman liikkeen, mutta tällainen pieni värkkäily oli ihan kivaa puuhaa. Tein kosmetiikkalahjat neljälle henkilölle, joten purkkeja tarvitsin kahdeksan. Tuunattavia purkkeja varten ostin hiomapaperia, punaista maalia ja kapean pensselin. Ostin kaikki nämä ihan vaan Prismasta. Ensin kansien värillisten osien pinta piti siis hioa, jonka jälkeen sen pystyi maalaamaan. Taisin maalata purkit pariin otteeseen ja annoin kuivua maalauksien välillä.

Liimasin purkkeihin etiketit, jotka olivat kivasti valmiina printattavassa muodossa :) Ne löytää täältä (klick). Kiinnitin etiketit kontaktimuovilla, jotta niiden päälle tuli vedenpitävä kalvo.



Sitten itse ohjeisiin :)

Piparminttu vartalovoide

1 osa kookosöljyä (esim. 1 dl)
1 osa kaakaovoita (esim. 1 dl)
eteeristä piparminttuöljyä (Frantsila)
vanilja-aromia (Dr. Oetker)
punaista väriainetta (Dr. Oetker)

1. Sulata kookosöljy ja kaakaovoi vesihauteessa.
2. Siirrä sula seos vatkauskulhoon ja laita jääkaappiin, kunnes seos muuttuu kiinteämmäksi, mutta ei missään nimessä täysin kiinteäksi. Tämä on ehdottomasti hankalin osuus vartalovoin tekemisessä ja itse annoin seoksen ekalla kerralla jäähtyä liikaa. Sen tulee siis olla sellaista, että sormella tulee siihen jälki. Tässä menee vähintään tunti, mutta kannattaa tietysti seurailla sitä.
3. Lisää seokseen eteeristä öljyä muutama tippa riippuen kuinka suuren määrän voidetta teet. Kannattaa olla varovainen, ettei laita liikaa.
4. Ota esille sähkövatkain ja ala vaahdottaa seosta. Kyllä, niin hullulta kuin se kuulostaakin niin seosta vatkataan, jolloin siitä tulee kermavaahtomaista :D
5. Lisää joukkoon vaniljauutetta ja ripaus punaista väriainetta. En halunnut voiteesta kirkkaanpunaista, vaan hennon roosaista. Valmista tuli! Sitten vain voidetta haluamiinsa purkkeihin.

Piparminttu kuorinta-aine

1 osa sokeria (esim. 1,5 dl)
1/3 osaa kookosöjyä (esim. 0,5 dl) [Kannattaa tarkkailla näiden määrää ja vähentää tarvittaessa kookosöljyn osuutta]
eteeristä piparminttuöljyä (Frantsila)
vanilja-aromia (Dr. Oetker)
punaista elintarvikeväriä (Dr. Oetker)

1. Sulata kookosöljy vesihauteessa.
2. Lisää joukkoon sokeri, piparminttuöljy ja vanilja-aromi.
3. Jaa seos kahteen osaan.
4. Värjää toinen seoksista punaisella elintarvikevärillä.
5. Asettele eriväriset seokset purkkiin kerros kerrallaan.

Olin tyytyväinen lopputulokseen ja olen itseasiassa tehnyt siskolleni kuorinta-ainetta lisää, sillä sen tekeminen on superhelppoa ja raaka-aineet löytyvät lähes aina kotoa :) Vartalovoidetta jäi aika reilusti yli, joten sain sitä purkillisen itsellenikin. Voiteen koostumus vaihtelee aina hieman lämpötilan mukaan, sillä se sisältää kookosöljyä. Talvella voide on siis hyvinkin kiinteää, mutta sulaa kuitenkin nopeasti käsien välissä. Voide on todella rasvaista ja käytinkin sitä lähinnä jaloille yötä vasten. Jos vielä joskus teen itse vartalovoidetta, saatan sittenkin lisätä siihen vaseliinia tai muuta, jotta voiteesta tulisi notkeampaa ja nopeammin imeytyvämpää :)

Ootteko te tehneet joskus itse kosmetiikkaa? Onko teillä tallessa jotain huippuhyviä ohjeita? :) 

2. joulukuuta 2016

Marraskuun suosikkituote: Täydellinen luomiväripaletti ♥



Kuukauden suosikkituote oli selvillä jo marraskuun alussa, jolloin sain hyppysiini vihdoin tämän upeista upeimman Morphe Brushes 35O -paletin. Olen himoinnut palettia jo siitä lähtien, kun se saapui markkinoille, mutta vasta viime kuussa sain tilattua sen itselleni. Käytin viime kuussa kerran TheBalm Nude 'tude -palettia, mutta muuten tein kaikki silmämeikit 35O:lla, mistä tietää että paletti ei tosiaan ollut hutiostos :)



Morphe Brushes on ainakin minulle tuttu juuri näistä ihanista 35 luomivärinappia sisältävistä paleteistaan sekä laadukkaista siveltimistään. 35O on ensimmäinen tuotteeni heiltä, muttei varmasti viimeinen! Houkuttelisi kovasti tilata paletti joissain muissakin sävyissä, mutta maltetaan nyt hetki, haha. Siveltimiä olisi myös kiva joskus tilata! Kunpa saataisiin merkki kunnolla myyntiin Suomeen...

Pastel Beauty -verkkokauppaan tuli myyntiin marraskuun alussa pari Morphen tuotetta ja riemun kiljahduksien saattelemana klikkasin 35O:n ostoskoriin. Enkä voisi olla siihen tyytyväisempi! Paletin hinta oli 26,99€ eli se on todella edullinen kun miettii miten monta sävyä se sisältää.



Nimensä mukaisesti paletissa on siis 35 sävyä, joista osa on mattaisia ja osa shimmerisiä. Paletti sisältää paljon oranssihtavia ja punertavia sävyjä sekä kultaa, ruskeaa ja vaaleaa. Juuri täydellinen paletti minulle, joka tykkää nimenomaan ruskeista ja lämpimämmistä silmämeikeistä :)



Monet sävyt ovat todella lähellä toisiaan mikä ei minua haittaa, sillä yhden loppuessa voi siirtyä käyttämään toista :) Paletissa onkin runsaasti häivytyssävyjä ja ruskeita sävyjä erilaisilla sävyillä, jolloin lookia voi muuttaa haluamaansa suuntaan. Pidän siitä, että paletti on monipuolinen ja sillä saa loppupeleissä hyvinkin erilaisia silmämeikkejä aikaiseksi :)



Eniten on tullut tähän mennessä käytettyä ylärivin kolmanneksi viimeisintä ja sen alapuolella olevaa sävyä häivytykseen ja luomivaossa. Liikkuvalla luomella olen käyttänyt paljon shimmer-sävyjä, kuten ylärivin kolmatta ja neljättä, toisen rivin toista ja kolmatta sekä alimman rivin viimeistä sävyä, joka on muuten varmaan kaunein omistamani luomiväri koskaan! Olen kokeillut myös montaa erisävyistä ruskeaa tummentamassa luomivakoa.



Ainoat negatiiviset asiat paletista liittyvät pakkaukseen. En pidä tällaisista mattamustista paleteista, joissa näkyy samantien kaikki ns. lähmäjäljet, kuten tokasta kuvasta näkee. Peili olisi myös plussaa, mutta sehän tietysti nostaisi heti tuotteen hinnan korkeammaksi, joten parempi näin.



Halusin swatchata muutaman sävyn ja kertoa tarkemmin mielipiteeni niistä :) Eli nämä tehty puhtaalla sormella puhtaalle iholle.

Paletin mattaiset sävyt ovat melko puuterisia, joten on syytä varautua siihen, että ne saattavat hieman karista meikkiä tehdessä. Siihen kuitenkin auttaa silmämeikin tekeminen ennen pohjameikkiä. Mattasävyjen pigmentti on hyvä, vaikka voisi varmasti olla parempikin. Mielestäni on kuitenkin ihan hyvä, etteivät tummat ruskeat ole tämän pigmenttisempiä, sillä muutoin niitä tulisi varmasti laitettua vahingossa liikaa kerralla :D Sävyjä pystyy kerrostamaan kuitenkin tosi helposti.



Shimmer-sävyt ovat koostumukseltaan pehmeämpiä ja voidemaisempia ja niiden pigmenttisyys on tajuton! Ei minun varmasti tarvitse sanoa yhtään mitään, sillä yllä oleva kuva kertoo kaiken. Tuo ensimmäinen sävy on mielestäni upea, sillä se näyttää paletissa persikkaiselta, mutta valon osuesssa siihen se taittaa violettiin. Tämä on paletin toisen rivin toinen sävy.

Kolmas swatchaus on paletin kolmannen rivin toiseksi viimeisestä sävystä ja sekin on ihan älyttömän upea sävy! Paletin ehdottomasti kaunein sävy on kuitenkin viimeisin swatchattu sävy, joka on aikaisemmin mainitsemani viimeisen rivin alimmainen sävy. Kaunis punertavan kuparinen sävy, josta ei todellakaan puutu pigmenttiä!

Huh, saikohan paletti nyt varmasti tarpeeksi hehkutusta osakseen :D

Morphe 35O

+ 35 sävyä
+ kattava valikoima mattaisia ja shimmerisiä sävyjä
+ sekä lämpimiä että kylmiä sävyjä
+ todella hyvä pigmenttisyys
+ häivyttyy ja levittyy hyvin
+ edullinen hinta

- pakkaus näyttää helposti sotkuiselta
- saatavuus

Onko joku muu rakastunut 35O:hon? Onko teillä muita Morphe-suosituksia? :)

Blog Design by Get Polished | Copyright Divine 2017