11. lokakuuta 2016

Rikkoutuneen puuterin korjaus



Niin Pinterestissä kuin Youtubessakin on moneen kertaan tullut vastaan vinkki rikkoutuneen luomivärin, poskipunan tai muun puuterisen tuotteen korjaamiseen. Onnekseni olen säästynyt hajonneilta tuotteilta enkä ole aikaisemmin päässyt tätä kokeilemaan. Monta euroa ja likaantunutta laukkua olisi säästynyt, jos olisin tiennyt tämän jo nuorempana! TheBalm Mary-Lou Manizer -highlighterini hajosi vähän aikaa sitten, joten päätin kokeilla tätä.

Puuterin korjausta varten tarvitsee siis yllä näkyvät tuotteet, joista oikeastaan vain desinfiointiaine on välttämätön ja muut lähinnä helpottavat korjausta. Desinfiointiaineen tärkein ainesosa on alkoholi, jota on hyvä olla tuotteessa eniten. Käyttämässäni Neo-Amiseptissa alkoholi (Isopropyl Alcohol) löytyy INCI-listalta ensimmäisenä, joten ajattelin sen sopivan tähän tarkoitukseen hyvin :) Tuo isopropyylialkoholi on nimenomaan se ainesosa, jota alkuperäisissä ohjeissa oleva "rubbing alcohol" useimmiten sisältää.

Alkoholin tehtävänä on toimia rikkoutuneen puuterin yhteenkasaavana aineena. Jotta puuteri ei kuitenkaan jää tahmeaksi mössöksi, tulee aineen olla helposti haihtuva. Tästä syystä esimerkiksi vesi ei toimisi samalla tavalla, tai samalla nopeudella, sillä veden haihtuminen kestäisi huomattavasti kauemmin. Alkoholi siis kasaa tuotteen yhteen ja haihtuessaan jättää jälkeensä kiinteän puuterin :)

Sitten itse ohjeeseen:



1. Kaavi puuteri sekoitustikun avulla pieneen kuppiin. Toki sen voisi jättää omaan pannuunsa, mutta jälki olisi tuolloin olla paljon sottaisempaa.




2. Kun puuteri on sekoituskulhossa, hajota se tikun avulla pieniksi murusiksi.



3. Lisää joukkoon desinfiointiainetta, kunnes puuteri muuttuu pehmeäksi massaksi. Kannattaa kokeilla pari tippaa kerralla, jottei lorahda liikaa. Sen ei kuitenkaan pitäisi haittaa, mutta kuivuminen on silloin hitaampaa.





4. Halusin puhdistaa pannun vielä desinfiointiaineella vanua apuna käyttäen, jotta lopputulos olisi siistimpi.



5. Kaavi massa pannuun.



6. Tasoita sormella. Tässä kohtaa ei ole vielä niin tarkkaa reunojen ja tasaisuuden kanssa.




7. Aseta nenäliina (tai wc/talouspaperin pala) puuterin päälle. Se imee ylimääräisen kosteuden ja tasoittaa pinnan. Otin avuksi vielä pullonkorkin, jolla kevyesti painelin tuotetta.



8. Siistimmän lopputuloksen saisi, jos käyttäisi kumihanskoja ja niiden avulla tasoittaisi puuterin pinnan. En kuitenkaan ollut niin pikkutarkka tämän kanssa ja tärkeintä onkin tuotteen toimivuus :)



9. Anna kuivua avoinna, kunnes kuivunut. Tässä meni muutama tunti, mutta annoin tuotteen olla rauhassa ainakin 12 tuntia. Nenällä kyllä huomaa, koska alkoholi on haihtunut :D



Ja siinä se sitten on kuivuneena! Toimii täydellisesti enkä voisi olla tähän tyytyväisempi :)

EDIT: Unohtui eilen postausta kirjoitellessa mainita, että korjattua puuteria kannattaa kohdella jatkossa varovaisesti. Sormin painamalla massaa kun ei saa yhtä jämäkästi pannuun, kuin koneellisesti. Aionkin käyttää Mary-Louta vain kotona enkä kanniskella sitä mukana matkoilla :)

Ootteko te pelastaneet rikkoutuneita puutereita samalla tavalla? 

4 kommenttia :

  1. Eiiih, osanottoni Mary-Loun puolesta :D Onneksi korjaus kuitenkin onnistui! Kokeilin tätä joskus yhden aurinkopuuterin kanssa ja se ei toiminut sitten yhtään, mutta saattoi kyllä olla korjaajassa vika :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, kyllä siinä meinasi kyynel vierähtää :D

      Niinpä varsinkin, kun tuotetta oli vielä suurin osa jäljellä :)

      Höh, miksi sun aurinkopuuteri ei enää toiminut? Desinfiointiaineessa alkoholin lisänä olevat aineet voi tietty vaikuttaa lopputulokseen :/

      Poista
  2. Mahtavaa, että sait ton korjattua! :) Mulla ei oo tainnut koskaan hajota mikään tän tyylinen meikkituote, missä olisi vaan jotain yhtä tiettyä sävyä ja mikä olisi helppo korjata tolla tavalla. Pieniä luomiväripaletteja sen sijaan oonkin viskonut lattialle useammankin kappaleen :D Mikäs sen hauskempaa kuin saada kunnon sekoitus muutamastakin eri sävystä, kun luomivärit ovat menneet palasiksi :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, vois tulla mielenkiintoisia sävy-yhdistelmiä! :D

      Poista

Kiitos kommentistasi <3

Blog Design by Get Polished | Copyright Divine 2017