28. elokuuta 2016

Silmiä suurentava meikki // Tutoriaali

IMG_1205-002_1

Tykkään katsella kauneustubettajien videoita, sillä niistä saa paljon vinkkejä ja inspiraatiota niin meikkaamiseen kuin uusien tuotteidenkin suhteen. Törmäsin hetki sitten videoon, jossa meikkitaitelija kertoi vinkkinsä silmiä suurentavaan meikkiin, jota oli pakko heti testata. Rakastan korostaa silmiä, sillä mun mielestäni ne on yksi mun kasvojen parhaista piirteistä :) 

En olekaan aiemmin täällä kertonut, että mulla on aika huono kaukonäkö (-3,5 paikkeilla), joten joudun aina käyttämään joko piilolinssejä tai silmälaseja. Miinuslasit saavat silmät näyttämään pienemmiltä, joten halusin siitäkin syystä kokeilla tätä :) Halusin toteuttaa tämän tutoriaalin muodossa, jotta kaikki vinkit tulee varmasti selkeästi näkyviin. Alkuperäiseen videoon pääsee tästä.

biggereyes1

1. Ensimmäisenä luomien pohjustaminen, johon käytin Mac Paint Pot -pohjustajaa sävyssä Soft Ochre. Tämä on must joka kerta silmämeikkiä tehdessä, varsinkin jos on yhtään rasvoittuvat luomet.

2. Seuraavaksi levitetään transition- eli häivytyssävyä luomivakoon ja vähän sen yläpuolelle. Tätä varten tulee käyttää vaaleaa ruskeaa isolla häivytyssiveltimellä. Tämä ikään kuin jäljittelee luomen oman varjon sävyä. Käytin Urban Decay Naked Basics 2 -paletista sävyä Cover.

3. Valkoisen mattaluomivärin lisääminen koko liikkuvalle luomelle luo efektin suuremmasta silmäluomesta ja sen avulla voikin ikään kuin luoda itselleen uuden silmäluomen. Tekniikka sopii erityisen hyvin niille, joilla on roikkuvat luomet. Käytin The Balm Meet Matt(e) Nude -paletista sävyä Matt Malloy. Alkuperäisessä videossa käytettiin peiteainetta, mutta toi valkoinen sävy on sen verran pigmenttinen, että käytin sitä.

4. Helmiäisen luomivärin lisääminen valkoisen pohjan päälle tuo eloa katseeseen. Käytin Sephora Wonderful Dreams -paletista sävyä Chantilly Lace. Note to self: silmämeikki ennen pohjameikkiä! 

biggereyes2

5. Luomien rajaaminen mustalla/tummanruskealla mattaluomivärillä keskittyen silmien ulkonurkkiin pidentää silmää sekä saa ripset näyttämään runsaammilta ja pidemmiltä etenkin kun rajausta jatkaa hieman kissamaisesti. Käytin UD Naked Basics 2 -paletista sävyä Undone.

6. ja 7. Vaaleanruskean (mielellään kylmää, jotta se näyttäisi varjolta) luomivärin levittäminen alaluomelle normaalia alemmas korostaa silmän luonnollista varjoa ja saa ne näyttämään suuremmilta. Käytin UD Naked Basics 2 -paletista sävyä Frisk. Ero on hyvin hienoinen, mutta verrattaessa kuvaan 5, sen huomaa. (Käy kurkkaamassa alkuperäinen video, jossa tämä kohta on esitelty selkeämmin.)

8. Silmien sisänurkkien korostaminen helmiäisellä saa katseen näyttämään avoimemmalta ja silmät suuremmilta. Käytin Sephoran Chantilly Lace -sävyä, jota käytin myös liikkuvalle luomelle. 

biggereyes3


9. Alaluomen ulkonurkan rajaaminen tummanruskealla mattasävyllä saa silmät näyttämään pyöreämmiltä. Käytin The Balmin paletista sävyä Matt Wood.

10. Alaluomen vesirajan rajaaminen nudella tai valkoisella rajauskynällä suurentaa silmiä, sillä se avaa katsetta ja saa vesirajan häivyttymään ikään kuin se olisi osa silmää. Käytin Sephora Colorful Shadow & Liner (Matte) sävyssä 33 Secret Boudoir. Nyxin Wonder Pencil tai Jumbo Eye Pencil toimisivat tässä myös hyvin!

11. Tuuheuttavan ripsivärin käyttö luo meikkiin viimesilauksen! Käytin tämän hetken lemppariani eli Too Faced Better Than Sex -ripsiväriä. Alkuun en ihan lämmennyt tälle, mutta nyt pidemmän aikaa käytettyäni olen todennut sen todella loistavaksi ripsiä tuuhentavaksi ripsariksi!

IMG_1203-003
IMG_1213-001

Toisaalta tykkään silmämeikistä kovasti, sillä mun mielestäni se todellakin suurentaa silmiä ja avaa katsetta! Toisaalta kuitenkin vierastan noin valkoista liikkuvaa luomea, joten saatan testata tätä sävyllä, joka olisi enemmän nude kuin valkoinen :) 

Mua harmittaa, että postaustahti on näin hidas, sillä mulla olisi vaikka mitä kivoja aiheita luonnoksissa! Mulla on suunnitelmissa valmistua joulukuussa, joten opparin kirjoittaminen on pitänyt mut sen verran kiireisenä, että postauksille ei ole jäänyt paljoa aikaa. Mieluummin kuitenkin postailen harvemmin parempilaatuisia juttuja kuin monta postausta, jotka on kiireessä sutaistu :)
Sen lisäksi, että kirjoittelen opparia mulla on jännät paikat huomenna, kun aloitan maahantuontiyrityksessä reilu parin kuukauden mittaisen työharjoittelun. Oon aivan todella superinnoissani siitä, vaikka samalla toki jännittää vieras paikka ja uudenlaiset työtehtävät :) 


Hei olisi kiva kuulla, mitä piditte tämän tyylisestä tutoriaalista? 

8 kommenttia :

  1. Selkeät kuvat ja ohjeet vaihe vaiheelta. Tallennankin tämän Blogloviniin jotta muistan kokeilla joku päivä, multa kun löytyy yksi tosi pigmenttinen mattavalkoinen jolle en oikein ole keksinyt käyttöä. Näitä lisää siis :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi vitsi, kiva kuulla että tykkäsit! :) Täytyykin kuvailla tämän tyylisiä lisää!

      Poista
  2. Too Faced Better Than Sex -ripsiväri on yksi omistakin suosikeista! Kuuluu ehdottomasti TOP3 parhaan joukkoon :)

    VastaaPoista
  3. Mahtava tutoriaali, kiitos tästä<3 Lopputulos näyttää tosi hyvältä ja ai vitsit noi sun ripset on pitkät! Mulla oli omassa blogissa viime syksynä vähän sama tilanne, kun kirjoittelin itse opparia, mutta kuten säkin sanoit - mieluummin kirjoittelee sitten harvemmin postauksia, joihin on kunnolla ollut aikaa panostaa ja keskittyä :) Tsemppiä myös työharjoitteluun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ihanista sanoista ja tsempistä! <3

      Poista
  4. Ihana postaus! :-) Tästä tutoriaalista on kyllä hyötyä tällaiselle pienisilmäiselle! Sun blogi vaikuttaa tosi hyvältä, jäin lukijaksi :-)

    http://mylifeassuski.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, kiitos! :) Tervetuloa seurailemaan :)

      Poista

Kiitos kommentistasi <3

Blog Design by Get Polished | Copyright Divine 2017