13. heinäkuuta 2016

DIY EOS-huulirasva

IMG_0544_neliö-001

Erilaiset DIY-projektit on kovasti mun mieleeni ja mainitsinkin jo yhdessä postauksessa näyttäväni teille miten täytän tyhjentyneen EOS-huulirasvakotelon uudelleen :) Etsin aika pitkään hyvää reseptiä, jossa käytettäisi haluamiani raaka-aineita, ja täytyy todeta että pari kokeilua epäonnistui täysin ja massa jäi joko liian pehmeäksi tai liian kovaksi. Nyt oon kuitenkin löytänyt hyvän reseptin, jota noudattamalla tämä onnistuu täydellisesti!

Hauskan tekemisen lisäksi projektissa säästää rahaa, sillä uusi EOS-huulirasva maksaa lähes kympin! Ja onhan niitä halvempiakin vaihtoehtoja tarjolla, mutta mä tykkään juuri näiden pakkauksista ja huulirasvan muodosta :)

diy_eos_ekat.png

1. Lähtötilanne. Tuotetta on vielä jäljellä, mutta olen liian malttamaton käyttämään sen loppuun. Halutessaan sen voi käyttää osana uutta huulirasvaa ottaen sen huomioon muun massan määrässä.  

2. Ensimmäinen varsinainen vaihe on kaivertaa veitsellä suurin osa tuotteesta pois. Käytin tähän ihan tavallista veistä.

3. Seuraavaksi huulirasvapurkista tulisi saada irti ritiläosa. Olin aikeissa käyttää siihen lusikan vartta, mutta pään ollessa liian suuri, otin käyttööni vatkaimen vispilän, haha. Tämä osuus on huulirasvan haastavin, ja ensimmäistä kertaa omaa EOS-huulirasvaa tehdessä meinasin luovuttaa projektin tähän. Monet ohjeet opastavat käyttämään veistä, mutta mielestäni tämä tekniikka on turvallisempi ja sen avulla muoviosat pysyvät parhaimmassa kunnossa. Teen tämän niin, että pujotan metallisen esineen yhden reiän läpi ja ikään kuin nostan/revin kannen irti. Tässä joutuu käyttämään vähän voimaa ja saa olla varovainen, ettei vahingossa satuta itseään.

4. Kaikki kolme osaa erillään.

IMG_0530

5. Kuten neljännen kohdan kuvasta näkee, muoviosat ovat melko likaisen näköiset. Tämän vuoksi ne on hyvä pestä. Mä laitan ne astiaan, johon kaadan kiehuvaa vettä, joka sulattaa huulirasvajäämät pois (varovasti kuuman veden kanssa!). Tämän jälkeen huuhtelen osat viileällä vedellä sekä harjaan ne vielä pesuaineella ja tiskiharjalla ja viimeistelen kuivaamalla pyyhkeellä.

IMG_0529

6. Yhtä huulirasvaa varten tarvitsee siis 1 rkl mehiläisvahaa, 1 rkl kookosöljyä, 0,5 rkl sheavoita ja 7 tippaa piparmintun eteeristä öljyä. Eteerisen öljyn voi vaihtaa haluamaansa tai jättää vaikka kokonaan pois, mutta mun mielestä se tuo kivan lisän :) Mukaan voi myös lisätä pienen palan huulipunaa tai sävytettyä huulirasvaa saadakseen aikaan värillisen huulirasvan. Olen nähnyt myös käytettävän oliiviöljyä ja manteliöljyä kookoksen sijasta ja jotkut ovat lisänneet seoksen joukkoon E-vitamiinia, joka lisää tuotteen säilyvyyttä ja voiteen hoitavuutta. Rasvamaisia aineita sisältävä huulirasva säilyy kuitenkin jopa hyvin pitkään ilman säilöntäaineita tai säilyvyyttä edistäviä aineita. Pääsääntö DIY-kosmetiikassa onkin se, että tuote säilyy yhtä kauan kuin sen heikoiten säilyvä raaka-aine. 

Kookosöljynä käytin Urtekramin öljyä ja mehiläisvahan ja sheavoin tilasin Saippuapaja-nimisestä verkkokaupasta, jossa on muuten vaikka ja mitä ihania juttuja! 200 grammaa mehiläisvahaa maksoi 5,45€ ja 100 grammaa sheavoita 3,55€. Ison kookosöljypurkin saa alle kympillä ja eteerinen öljy maksoi muistaakseni n. 8€. Todella edulliseksi jää siis yhden pienen huulirasvan hinta! :)

diy_eos_kattila.png

7. Suosittelen aineiden sulattamista vesihauteessa mikron sijasta, sillä mikro ylikuumentaa öljyt helposti. Se voi myös pilata niiden ominaisuuksia ja siitä syystä onkin parempi sulattaa ne vesihauteessa. Omani olen ostanut Ikeasta. 

diy_eos_tokat.png

8. Ennen sulatetun massan kaatamista muottiin täytyy osat kiinnittää paikoilleen. Aikaisemmin siis irrotettiin kaikki osat toisistaan ja seuraavaksi irrotettu ritilä kierretään kiinni kansiosaan. Eli ritilä irrotettiin alaosasta ja kierretään kiinni kansiosaan. 

9. & 10. Seuraavaksi kaadetaan sula massa muottiin. Kuvasta on vähän vaikea erottaa, mutta massaa kaadetaan siihen niin, että se peittää tuon ritilän. Tehdystä määrästä jää vähän yli.

11. Laita pohjaosa alimmaiseksi, jotta huulirasva ei kaadu jäähtyessään. Tämän jälkeen sen voikin siis laittaa jääkaappiin vähintään tunniksi. Mikäli olet epävarma, anna tuotteen jäähtyä muutama tunti. Mulla tämä jäähtyi jo noin tunnissa.

diy_eos_valmiit.png

12. Jääkaapissa hyytynyt huulirasva.

13. Nyt kansiosan voi napauttaa kiinni alaosaan. On hyvä katsoa, että nuo lovet osuvat kohdalleen.

IMG_0545 IMG_0543

Uusi, itsetehty huulirasva onkin sitten valmiina käyttöön :) Mun mielestä tästä tulee oikeasti myös hyvä huulirasva! Ei ehkä taltuta pahimmin rohtumia, mutta tuo kivasti kosteutta ja pehmeyttä kuivahtaneille huulille :) 

Mitä tykkäätte erilaisista DIY-projekteista? Aikooko joku kokeilla tätä? :) 

2 kommenttia :

  1. Moikka! Onko rasva pehmeää? Ajattelin tehdä purkkeihin. Saisiko rasvaa helposti otettua sormella?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Voiteen pehmeys riippuu kookosöljyn määrästä :) Tällä reseptillä voiteesta tulee kyllä sen verran kovaa, ettei sitä sormin purkista ainakaan kovin helposti saa. Lähtisin ehkä kokeilemaan 1,5 rkl kookosöljyä, jos aiot käyttää juuri ilmoittamiani mittoja :)

      Poista

Kiitos kommentistasi <3

Blog Design by Get Polished | Copyright Divine 2017